Vuosi 2013 näytti etukäteen vaikealta. VPS oli Olli Huttusen avauskauden jälkeen panostanut entistä enemmän laatuun pelaajahankinnoissaan, mutta pelaajarinki näytti silti (tai oikeastaan juuri siksi) todella kapealta kiivassa tahdissa pelattavaa liigaa ajatellen. Liigacup sujui suoraan sanottuna surkeasti, ja kevään tosipelien alkua odoteltiin pre-seasonilla ristiriitaisissa tunnelmissa. Kauden avausottelun ollessa jo ovella takatalvi kuitenkin puuttui peliin ja yllätti jälleen kerran Veikkausliigan sekä otteluohjelman tehneen Peter Lundströmin, joten kausi ei käynnistynyt suunnitellusti antiikkisella Hietalahden stadionilla kaupungin laitettua nurmen järkevästi käyttökieltoon. VPS hyötyi siirrosta siinä mielessä, että koko talven jatkunut hyökkääjäjahti sai vielä hetken lisäaikaa. Kun liiga lopulta pyörähti käyntiin 20.4. Turussa, ei piikkiin hankittu Oluwatomiwo Ameobi kuitenkaan ollut pelikelpoinen, sillä pelilupa oli jäänyt jumiin liittojen välille. Kaiken muun lisäksi VPS-perhettä oli talvella kohdannut suuri shokki, sillä Jesper Engströmin sairastelun syyksi paljastui maaliskuussa imusolmukesyöpä. Tilanne näytti lähes lohduttomalta, sillä vastassa oli HJK:n haastajaksi kaavailtu TPS aina vaikeassa vierasottelussa Turussa. 25. minuutilla tuli vielä lisää lunta tupaan, kun flunssainen ykköstoppari Ville Koskimaa piti vaihtaa pois kentältä, tilalle tuli sytostaattihoidoissa samaan aikaan käyvä Engström. Viimeistään siitä kuitenkin alkoi taistelu, joka ei sitten loppunutkaan ennen kauden viimeisen Pohjanmaan derbyn loppuvihellystä. Jarno Parikan komea puskumaali riitti Tepsin kaatamiseen, ja kausi 2013 oli siitä lähtien melkoista nousukiitoa. VPS voitti jopa HJK:n vieraspelissä kesäkuussa yli 50 vuoden odotuksen jälkeen, ja parhaimmillaan teksti-TV:ltä voitiin ihailla paitsi Vepsua sarjakärjessä, niin myös peräti kahta eri VPS-pelaajaa sarjan maalintekijätilastojen kärkikahinoissa. 20.4 – 20.10.2013 oli huikeaa aikaa mustavalkoisessa maailmassa, eikä se kaiken kruunannut päivä tule koskaan unohtumaan.
Syksyllä 90 vuotta täyttävä Vaasan Palloseura lähtee siis pääsarjahistoriansa 51. kauteen mitalistina, kukapa olisi moista uskonut vielä vuosi sitten? Mitali liigasta tarkoitti paitsi lisääntynyttä yleisön kiinnostusta juhlavuodelle, niin myös europelejä kesään. Vaasan surkuhupaisasta stadionfarssista en jaksa enää edes aloittaa, mutta kylmä fakta on se, ettei europelejä urheilullisesta menestyksestä huolimatta Vaasassa nähdä. Sen sijaan VPS tunnetaan kesällä ainakin muutaman viikon ajan Valkeakosken Palloseurana, sillä europelit pelataan 300 kilometrin päässä Vaasasta Valkeakosken Tehtaan kentällä. Samalla otteluiden siirto ja kaupungin jahkailu tarkoittaa Vepsun kannalta vähintään 70 000 euron tulonmenetyksiä, joten tulot eivät oleellisesti lisäänny juhlavuodesta ja europeleistä huolimatta. Oman haasteensa tuo myös kilpailu muiden lajien puolelta, sillä jääkiekon kabinettisuhmuroinnin seurauksena sponsorieuroista kilpailee entistä kovemmin myös toinen vaasalainen pääsarjaseura.
Urheilullisella puolella pyyhkii kuitenkin hyvin, sillä joukkueen runko on pysynyt pääosin erinomaisesti kasassa. Heikoimpia lenkkejä on laitettu uudelleen kiertoon ja hankittu ainakin lähtökohtaisesti parempia pelaajia tilalle. Paperilla näyttääkin siltä, ettei Vepsun ideaaliavauksessa ole yhtäkään heikkoa kohtaa ehkä oikean pakin tontin kysymysmerkkiä lukuun ottamatta. Rinki on terävyydestään huolimatta kapea, ja tuota miesvajausta on pyritty paikkaamaan hankkimalla monipuolisia pelaajia.
Kokenut Olli Huttunen kantaa vastuun valmennuksen lisäksi myös pelaajahankinnoista. Kuva: Aleksi Tuomola / Lehtikuva.
Seurajohto:
Vaasalaisen jalkapallon grand old man Eero Karhumäki jatkaa edelleen puheenjohtajana, vaikka mies on jo eläkeiän saavuttanut. Eeron tukena kabinettien puolella toimii erityisesti entistä isompaan rooliin noussut hallituksen puheenjohtaja Riku Asukas. Tämä tehokaksikko vastaa pitkälti koko talouspuolesta yhdessä myynnin puolella apuna toimivan Raimo Kakkurin kanssa. Oletettavasti Karhumäellä ja Asukkaalla on edessään kova testi myös neuvottelupöydässä, sillä he neuvottelevat myös valmentajasopimuksen ensi kaudelle. Päävalmentaja Olli ”Oka” Huttunen aloittaa kolmivuotisen sopimuksensa viimeisen vuoden, ja ei tarvinne olla meedio arvatakseen Okan nimen olevan ensimmäisenä (ja tässä vaiheessa ainoana) nimenä seurajohdon papereissa.
Urheilutoimenjohtajaa Vepsulla ei ole, vaan valmentaja on saanut vapaat kädet operoida budjetin puitteissa. Sopimusneuvotteluissa tukea Okalle tarjoaa seuran puolelta pitkäaikainen hallituksen jäsen Stefan Nåhls, joka vastaa myös sopimusneuvotteluiden lakiteknisistä kiemuroista.
Vepsu on seurana Suomen vakaimpia ja parhaiten johdettuja. Pitkälti yllämainittujen nimien ansiosta vielä vuosituhannen alussa valtavissa vaikeuksissa ollut perinteinen VPS lähtee juhlakauteensa niin hyvistä asemista kuin nyt on tapahtumassa. Haasteita aiheuttaa kuitenkin kaupungin virkamiesten loputon jahkailu. Jalkapallo-olosuhteiden kehittämiseen on käytetty Vaasassa enemmän yksityistä rahaa kuin missään muualla Suomessa, mutta julkista valtaa ei ole olosuhteiden kehittäminen kiinnostanut vaikka valtuusto on asiasta positiiviseen tapaan päättänyt jo useampaankin otteeseen. Lisäksi tulevaisuuden haasteisiin kuuluu vaihtuvuus, sillä ei Karhumäenkään kaltainen teräsmies voi loputtomiin jatkaa. Seurajohdon pitkäjänteinen ja fiksu kehitystyö tarjoaa kuitenkin vakaan ja vahvan pohjan seuraajille aikanaan, Vaasan Palloseuran pohjarakenteissa ei ole hometta eikä rakennusvirheitä.
Valmennus:
Olli Huttunen toimii armeijansa suvereenina komentajana kolmatta kauttaan. Ex-maalivahdin tausta näkyy myös Huttusessa valmentajana, sillä hän on edelleen tiukka ja persoonallinen johtaja, joka vaatii kuria ja sitoutumista pelitapaan. Pelaajamarkkinoilla Huttunen on pääosin onnistunut hankkimaan ne avauksen osalta ne palaset jotka on tahtonutkin, mutta leveyttä Oka olisi varmasti toivonut enemmän. Haasteet ovat kuitenkin jo ennestään tuttuja, joten Huttunen on varmasti myös varautunut jopa aiempia vuosia paremmin.
Huttusen aseenkantajana ja toisena tilivelvollisena toimii kakkosvalmentaja Petri Vuorinen. Enää Vuorisen toimenkuvaan ei kuulu juniorivalmennusta, joten UEFA:n korkeinta valmentajalisenssiä viime vuoden suorittanut Pete pystyy keskittymään täysillä edustusjoukkueen asioihin. Edustuksen osalta Vuorinen on toiminut päivittäisissä harjoituksissa vetovastuussa, jonka lisäksi hänen erikoisalaansa ovat olleet Vepsun erikoistilanteet. Vuorisen aluevaltausta voidaankin pitää onnistuneena, sillä erityisesti erikoistilanteiden puolustamisessa VPS oli koko liigan eliittiä yhdessä HJK:n kanssa. Myös hyökkäyspäässä sihti oli huomattavasti aiempia vuosia paremmin kohdillaan, ja Henri Lehdon mainion tilastoraportin mukaan Vepsu teki maaleistaan neljäsosan erikoistilanteista. Parannettavaa hyökkäyspään erikoistilanteiden osalta riittää edelleen, mutta viime vuoden kova kehitys sekä talvikauden onnistumiset lupaavat todella hyvää. Erityisesti Sebastian Strandvallilta on lupa odottaa maaleja, ja uusi Selectin pallo näyttää sopivan hänelle mainiosti. Maalivahtivalmentajana jatkaa pitkän linjan VPS-toimija Esa Kurki, jonka autoritääristä tyyliä tuskin tarvitsee enää esitellä sen suuremmin, pelkkä vilkaisu miehen opissa olleiden veskareiden urapolkuihin riittää. Kurjen johdolla myös Henri Sillanpää kasvattaa pelitaitojen lisäksi valmennusosaamistaan koko ajan.
Jotain on myös muuttunut, sillä Juha ”Julma-Juha” Grönholm ei enää toimi VPS:n huoltajana eikä ravitsemusliike Brandon Vepsu-vastaavana. Nykyään Julma toimii huoltajana VIFK:ssa, josta vastaavasti saapui Vepsun riveihin lähes yhtä kokenut, mutta huomattavasti nuorempi Teemu Luoma. Julma-Juhan lähdön lisäksi VPS-legenda Jouko ”Takku” Jokinen riemastuttaa VPS-kannattajia voitokkaiden otteluiden jälkeen enää kotipeleissä, vierasotteluihin Takku ei enää reissaa.
Yli 700 ottelua Vepsun joukkueenjohtajana kiertänyt "Takku" ei reissaa joukkueen mukana vierasotteluihin enää 2014. Kuva: Juha Tamminen / VPS
Pelaajasiirrot:
Tulleet:
Timi Lahti (HJK)
Teemu Honkaniemi (Viikingit)
Thomas Kula (Jaro)
Jean Fridolin Nganbe Nganbe (FC Lahti)
Cornelius Stewart (OPS)
Keithy Simpson (North East Stars FC, TRI)
Lähteneet:
Jyrki Saranpää (FC Jukola)
Oluwatomiwo Ameobi (FC Edmonton, CAN)
Grant Kerr (Iraklis Psachna, GRE)
Karsten Smith
Patrik Lomski (TPS)
Atte Hoivala (MyPa)
Bamo Alfat (Pallohonka)
Maalivahdit:
Henri Sillanpää (syntymäaika: 4.6.1979, sopimuksen kesto: 2015, vuodet VPS:n edustuksessa: 11. kausi)
Mitä tästä miehestä enää voi sanoa? Liigan paras maalivahti, henkinen johtaja, takalinjojen viimeinen lukko ja VPS-legenda. Torniolainen on viettänyt jo yli 10 vuotta Vaasassa esiintyen aina ylpeänä raitapaidan puolesta. Vaasassa ollaan aina oltu jäyhiä, mutta Henri the Great on otettu vuosien palveluksen myötä vastaan kuin oma poika ainakin. Kentällä Henkka johtaa alakertaa suvereeniin tyyliinsä, ja rankkarialueella on vain yksi herra Sillanpään pelatessa. Oletettavasti edelleen maajoukkueringissä ja liigan paras maalivahti läpi kauden 2014.
Janne Henriksson (5.8.1981, 2014, 8. kausi)
Koivulahteen asettunut ja opiskelujaan viimeistelevä Pilvi palasi vielä kerran Vepsuun, kun kakkosveskariksi suunniteltu Fille Eriksson loukkaantui taas. Hyvänä torjujana tunnettu Henriksson on hänkin pelannut vuosia Vepsussa ja tuntee loistavasti sekä seuran että erityisesti Kurjen ja Sillanpään tavat sekä tietenkin Huttusen tahtoman pelitavan. Sopimukseen on kirjattu myös avustavat tehtävät toimistolla elokuusta lähtien, joten sopimus vaikuttaa fiksulta kaikille osapuolille. Minuutteja kertyy jos Sillanpää on poissa, ja Pilvi pärjää liigassa edelleen hyvin torjujana.
Karl-Filip Eriksson (16.2.1994, 2014, 2. kausi)
Nuori närpiöläinen pelasi viime vuonna pääosin A-junioreissa sekä kasvattajaseurassaan Kraftissa, mutta viimein koitti aika myös liigadebyytille kauden viimeisellä kierroksella Maarianhaminassa. Mitali oli jo ratkennut mikä näkyi myös koko joukkueen asenteessa, mutta eihän Fillekään hyvin pelannut. Lupaavan maalivahdin kehittymisen riesana ovat kuitenkin olleet loukkaantumiset. Nyt talven aikana tullut vamma pitää Erikssonin sivussa liigapeleistä suuren osan kaudesta, sääliksi käy lupaavaa veskaria.
Topparit:
Ville Koskimaa (21.5.1983, 2015, 8. kausi)
Joukkueen muutamiin vaasalaispelaajiin kuuluva Koskimaa alkaa olla pelimiehelle parhaassa iässä, mikä näkyy myös kentällä. Kausi 2013 oli selkeästi Villen tähän astisen uran paras, suorastaan suvereeni kausi alusta loppuun. Ainoa musta pilvi Koskimaan osalta on hänen sairastamansa harvinainen suolistosairaus, joka on onneksi pysynyt toistaiseksi kurissa lääkkeillä. Kaksinkamppailuissa liigaeliittiä, jonka lisäksi myös peli pallollisena on parantunut iän myötä, samoin kuin turhan hätiköinti. Koskimaa on edelleen yksi Vepsun tärkeimmistä pelaajista.
Timi Lahti (28.6.1990, 2015+1, 1. kausi)
Viime vuonna lupaavasti varsinaisella kilpailukaudella pelanneen Karsten Smithin kohtalo sinetöitiin jo varsin aikaisessa vaiheessa, kun paljastui ettei jenkki ollut kertonut aivan kaikkea terveydentilastaan. Hätää ei kuitenkaan ehtinyt tulla edes syksyllä, sillä VPS kiinnitti nuoresta iästään huolimatta jo varsin kokeneen Timi Lahden jo hyvin aikaisessa vaiheessa. HJK:ssa Lahden viime kausi meni pipariksi loukkaantumisen vuoksi, mutta nyt Keski-Suomesta lähtöisin oleva nuorukainen on saanut ehjän harjoituskauden alle. Pelit eivät ole vielä talvella sujuneet aivan niin hyvin kuin toivottiin, mutta jo silmistä näkee palavan halun pelata huipputasolla. Tärkeä pelaaja menestyshaaveita ajatellen, eikä kokemus europeleistä ole ainakaan haitaksi.
Cheyne Fowler (8.3.1982, 2014, 3. kausi)
Fowlerin ura oli erittäin lähellä loppua jo viime vuonna, kun lääkärit tutkivat pitkään onko miehen polvilla enää mahdollista edes pelata. Fowler kuitenkin kykeni tekemään comebackin topparin tontille, ja onnistuikin olosuhteisiin nähden jopa erinomaisesti. Talvella vaikeudet nousivat kuitenkin uudelleen esille, ja uran jatko on taas vaakalaudalla. Fowlerin aikaa Vepsussa on leimannut epäonni, toivottavasti blondin onni kääntyisi jo pian ja peliura jatkuisi ainakin tämän kauden.
Ilari Antila (28.2.1994, 2014, 1. kausi)
A-junnuista onnistuneen kauden jälkeen liigarinkiin nostettu Antila on jalkapallon suhteen melkoinen myöhäisherännäinen. Topparipari Paanasta on pidetty lupaavampana kaikki nämä vuodet, mutta niin vain se saattaa olla Antila joka pelaa ensimmäisenä liigaminuutteja. Omalle kasvatille toivotaan tietenkin pelkkää hyvää yrityksessään päästä pelaavaan kokoonpanoon.
Timi Lahdelta odotetaan intensiivisen tuijotuksen lisäksi johtajan otteita alakerrassa. Kuva: ESS.
Laitapuolustajat:
Antti Uimaniemi (30.1.1986, 2014, 4. kausi)
Uimaniemen kausi 2013 oli ikävän rikkonainen, eikä mies yltänyt kesän 2012 kaltaiseen dominointiin missään vaiheessa, tosin sellaista taisi harva odottaakaan. Uimaniemen tarvitsee saada itseluottamuksensa kuntoon ollakseen entistä tehokkaampi viimeisellä kolmanneksella. Talvikausi on nyt ollut rikkonainen ja kilpakausi alkanee sairastuvan puolella, mutta Jesper Engströmin kirittäessä uskon Uimaniemen yltävän jälleen kerran hyvälle tasolle.
Teemu Honkaniemi (21.1.1991, 2014+1, 1. kausi)
Ykkösen Viikingeistä saapunut Honkaniemi kävi jo viime talvina Vepsun testissä, mutta tuolloin rajalliset resurssit käytettiin hyökkääjään. Visiitistä jäi kuitenkin molemmille osapuolille hyvä maku, joten SumU:n ja HJK:n kasvattama helsinkiläinen sai vihdoin sopimuksen liigatasolle. Hogella on suuret saappaat täytettävänään, sillä Huttunen kuvaili häntä talvikaudella VPS-legenda Saranpään korvaajaksi. Peliminuutteja Hogelle kertyy varmasti kauden mittaan sekä laitapakkina että topparina, aika näyttää kykeneekö murtautumaan jopa vakituiseksi avauksen pelaajaksi oikeaan laitaan.
Jesper Engström (24.4.1992, 2015, 4. kausi)
Jesper Engströmiä ja hänen vuotta 2013 voi kuvailla vain yhdellä sanalla: voittaja. Syövän ja sytostaattihoitojen kanssa kamppailu ei nuorta vöyriläistä lannistanut, vaan Jeppe pelasi vaikeuksista huolimatta huikean kauden usealla eri pelipaikalla. Taistelija palkittiin ansaitulla kahden vuoden jatkosopimuksella, ja talvella Jepen otteet ovat olleet erittäin lupaavia. Haastaa Uimaniemen tosissaan kilpailussa vasemman laitapakin tontista, tässäkö vuoden läpimurtopelaaja?
Keithy Simpson (18.4.1990, 2014+1, 1. kausi)
Viime hetkellä juuri ennen liigacupin finaalia viikon testijakson jälkeen hankittu jamaikalainen saapui laitapuolustajana, mutta on pelannut paljon aiemmin myös keskikentällä eri rooleissa. Sekä Morrisseyn että Stewartin entinen joukkuetoveri saapui Vaasaan Morrisseyn suosituksilla, mutta nähtäväksi jää onko raamiensa perusteella fyysisestä kaverista tähdeksi pohjoiseurooppalaiseen jalkapallokulttuuriin. Oletettavasti jopa avauksen mies.
Joonas Vahtera (6.1.1996, 2014, 2. kausi)
Junnumaajoukkueista tuttu oma kasvatti on treenannut jo kauan edustuksen mukana, mutta Huttunen ei ole suonut pojalle vielä minuutteja edes liigacupissa, vaikka penkillä Jonttu on usein ollutkin. Pelannut viime aikoina A-junioreissa ja poikien maajoukkueessa 10-paikalla, mutta olettaisin että edustuksessa rooli olisi ensisijaisesti laitapakkina. Taiturimainen poika on vielä fyysisesti raakile, eivätkä lukuisat vaivat ole kehitystä edesauttaneet. Laina johonkin pelaamaan miesten pelejä helpottaisi ja auttaisi läpimurtoon kaudella 2015?
Keskikenttäpelaajat:
Tony Björk (25.1.1983, 2015, 7. kausi)
Toinen Vepsun gerbyläisistä. Tony Björk on kuulunut jo kauan Vepsun vakiokalustoon, ja viime kauden jättipotti oli erittäin ansaittu vuosikausien uurastuksen jälkeen. Vaikean ja vammojen täyttämän kauden alkupuoliskon jälkeen Tony nousi vastuunkantajaksi viime kauden kuluessa kohti päätöstään, ja ratkaisevan derbyn voittomaali meni aivan oikealle miehelle. Nyt on odotettavissa tuttuun tyyliin valtavia kilometrimääriä molempiin suuntiin, mutta joutuu taistelemaan paikastaan avauksessa entistä kovemmin, sillä sisäinen kilpailu keskustan pelipaikoista on äärimmäisen kovaa.
Anthony Dafaa Clement (26.6.1988, 2014, 2. kausi)
Viime kauden komeetta tuli, näki ja voitti. Uhrit laskettiin ja hoidettiin jälkikäteen, mutta Ruotsin alasarjojen kautta Suomeen saapunut kenialainen vakuutti alusta saakka keskikentän pohjalla. Saapui nollaodotuksin Suomeen, mutta jo ensimmäisen testipelin jälkeen vastustajana olleen RoPS:n valmentaja tuli ihmettelemään mistä noin kova pelimies on löytynyt. Kenttätasapainon kannalta elintärkeä Dafaa on suuressa roolissa keskialueen pallonvoittajana, ja alkavalta kaudelta on lupa odottaa entistäkin parempaa show’ta, sillä periaatteessa miehen luulisi jättäneen ajoittaisen ylipelaamisen väliin järjestelmän ollessa entistä tutumpi. ADC on kenties tärkein yksittäinen palanen Huttusen paketissa.
Thomas Kula (24.5.1991, 2014+1, 1. kausi)
Jarosta saapuneet pelaajat ovat muutamia poikkeuksia (lähinnä Bobi Nygård) lukuun ottamatta flopanneet Vepsussa. Kula on kuitenkin ollut talvikauden ehkä positiivisin yllätys. Jaro-kasvatti muutti Vaasaan opiskeluiden perässä ja sai sopimuksen testirupeaman jälkeen. Ikäisekseen jo erittäin rutinoitunut liigapeluri on oletettavasti kolmosvaihtoehto keskikentän keskustaan, ja pelannee suurempia minuutteja kuin viime kaudella vastaavaa roolia pitänyt Ville Luokkala. Niittokone paukutti myös yhden talven hienoimmista maaleista.
Anthony Dafaa ja Sebastian Strandvall jatkavat juhlimista raitapaidoissa myös kesällä 2014. Kuva: Johannes Tervo / IS.
Laiturit:
Sebastian Strandvall (16.9.1986, 2014, 3. kausi)
Ensimmäinen kausi oli pettymys, toinen kausi hyvä ja kolmannen alkutahdit ovat olleet vielä astetta osuvammat. Kapteenina jatkava Vaasan oma poika on ollut talvikaudella lähes pitelemättömän tehokas, joten tehotilastojen ja fantasy-joukkueiden kokoonpanojen kannalta tässä voi olla nappihankinta. Valitti etukäteen liigan uusista ottelupalloista, mutta liigacupin tehojen perusteella hieman raskaampi Select näyttää sopivan Seballe paljon paremmin kuin mitkään leijapallot. Pelannut talvella paljon myös keskellä, mutta aiempien vuosien kokemusten perusteella sopivampi paikka on selkeästi laiturina. Laidasta keskelle leikatessaan edelleen vaarallisimmillaan, tosin tarvitsee ja ansaitsee paljon enemmän tukea laitapakiltaan hyökkäyspelissä kuin mitä Hoivala viime vuonna kykeni tarjoamaan.
Jordan Seabrook (27.6.1987, 2014, 2. kausi)
Hiustyylinsä vuoksi Seabrookin figuuri muistuttaa Alien-leffoista tuttua hirviötä, ja sellainen suurikokoinen Seabrook taitaa tosiaan ollakin vastustajan puolustuslinjan kannalta täyteen vauhtiin päästessään. Nopeudestaan elävä atleettinen Seabrook pelasi upean viime kauden pääosin laiturin paikalla, ja maalisaldo oli loppujen lopuksi komea. Paluu Vaasaan tuli silti ehkä hieman yllättäen maaliskuussa, mutta ehdottomasti hyvä niin kaikkien osapuolien kannalta. Seabrook stunttaa myös kärjessä, ja maalien lisäksi odotettavissa on myös hermoja raastavia pallonmenetyksiä, ajoittaisia louhikkokosketuksia sekä huuppaamista ulkona muuten synkronoidusta prässistä. Mitäpä sitten, rakastettu kulttipelaaja silti kyseessä, puutteista huolimatta on hauska nähdä Jordan taas antamassa kaikkensa raitapaidan eteen. Kannattaa muistaa seurata myös Seabrookin mainiota blogia.
Jean Fridolin Nganbe Nganbe, (11.5.1988, 2014+1, 1. kausi)
Lahden ja RoPS:n näpeistä napattu kamerunilainen on se pelaaja, jonka pitäisi vihdoin tuoda Vepsun vasempaan laitaan kaivattuja tehoja ja tulivoimaa edellisten epäonnistuneiden yrittäjien jälkeen. Frido on hänkin onnistunut talvikaudella hyvin, ja pelaajatyyppinä hän sopii Huttusen pelimalliin kuin nakutettu. Juonikas kiituri vallannee vasemman laiturin tontin, mutta voi ajoittain stuntata myös keskustassa. Odotusarvoltaan selkeästi Patrik Lomskia edellä.
Miika Niemi (4.3.1994, 2014, 3. kausi)
Kauan edustuksen mukana pyörinyt oma juniori, jonka minuutit ovat jääneet vähiin Vepsun hyökkäysarsenaalin ollessa varsin mittava. Saanee jämäminuutteja hieman viime vuotta enemmän, mutta kovin paljoa minuutteja tuskin on luvassa. Viime vuonna liigassa kerrassaan karmea esitys, mutta talvella esiintyi liigacupissa yllättävän hyvin.
Hyökkääjät:
Steven Morrissey (25.7.1986, 2015, 4. kausi)
Vaasan suosituin mies tuskin kaipaa enempää esittelyjä, loppujen lopuksi rakkaus voitti rahan ja Steven saatiin houkuteltua takaisin Merenkurkun helmeen. This charming man on saanut ensimmäistä kertaa Euroopan aikanaan harjoitella terveenä käytännössä koko preseasonin ajan. Ruuti on ollut hallipeleissä vielä märkää, mutta heti ensimmäisessä ulkona pelatussa ottelussa Stevie Wonder paukutti hattutempun. Samaa on tulossa koko kauden, ja ei olisi mikään ihme jos tässä olisi kauden 2014 maalikuningas. Idoli ja uuden VPS-ajan keulakuva.
Jarno Parikka (21.7.1986, 2014, 3. kausi)
Yksi liigan älykkäimmistä hyökkääjistä oli viime vuonna valtavan epäonninen, kun kausi päättyi aivan liian aikaisin polvivammaan. Seuran arvostuksesta Parikan osaamista kohtaan kertoi kuitenkin option käyttäminen Parikan ollessa vielä loukkaantuneena ja kaukana pelikunnosta. Aliarvostetun huippuhyökkääjän vahvuudet löytyvät älykkäästä pelattavaksi liikkumisesta, ja Jarno viihtyy yläkerran ahtaissa taskuissa kuin kotonaan. Vaikka Parikka ei ole talvikaudella saanut yhtäkään peliä pelikokemusta, on usko vahva korsolaisen osaamiseen. Yhteistyö Steven Morrisseyn kanssa sujuu hyvin jo vanhasta muistista, eivätkä muutkaan pikakiiturit ainakaan vaikeuta Jarnon pelaamista. Kuntoon palatessaan ehdottomasti avauksen mies. Vapaa-ajallaan tuore perheenisä muuten toimii Vepsun A-junioreiden apuvalmentajana.
Cornelius Stewart (7.10.1989, 2014+1, 1. kausi)
Karibian suunnalta on tullut viime vuosina Morrisseyn ja (O'Brian) Woodbinen jälkeen roppakaupalla pelaajia Suomeen, ja Stewart on yksi tämän aallon parhaista nimistä. Sekasortoisen OPS:n kautta Vepsuun saapunut Stewart on Saint Vincent ja Grenadiinien maajoukkuepelaaja. Pelaajatyyppinä Stewart on taas yksi lisä nopeajalkaisten, sekä laiturina että hyökkääjänä pelaamaan kykenevien listaan. Stewart kuuluu myös talvikauden onnistujiin, ja mahdolliset ongelmakohdatkin ovat hyvin samanlaisia. Pienikokoinen Stewart tarvitsee tilaa etupuolelleen kyetäkseen hyödyntämään parhaat puolensa pelaajana, joten mitä lienee edessä niissä peleissä jossa vastustaja ei lähdekään ylös prässäämään vaan tyytyy puolustamaan tilaa takanaan? Jokerikortti jolta voi odottaa mitä tahansa, lähtökohtaisesti kuitenkin rooli loppuminuuttien penkiltä tulevana hämmentäjänä.
Materiaali ja pelitapa:
Ihanneavaus:
Huttusen VPS varioi muotoaan hieman, mutta paperilla Vepsu ryhmittyy useimmiten yllä olevan kaltaiseen klassiseen 4-4-2 formaattiin, jossa toinen hyökkääjistä liikkuu jatkuvasti hieman toisen alapuolella porrastaen muotoa selvästi. Näin ollen 4-4-2 muuttuukin usein modernimmaksi 4-2-3-1 muodoksi laitureiden noustessa ylemmäs ja laitapakkien täyttäessä vapautuvaa tilaa hieman ylempänä. Uimaniemi ja Parikka lienevät poissa kauden ensimmäisten otteluiden avauskokoonpanoista, joten kauden ensimmäisissä otteluissa heidän tilallaan pelannevat Engström ja Strandvall, samalla Stewart aloittaisi oikeana laiturina. Ensimmäisinä jonossa taistelussa avauksen paikoista ovat myös Honkaniemi (toppariksi tai oikeaksi pakiksi), Seabrook (laituri tai hyökkääjä) sekä Kula (keskikentän rooleista kumpi vain), mutta kausi on pitkä ja muutkin saavat varmasti minuutteja..
Modernissa jalkapallossa hyökkäys- ja puolustuspeliä ei voi erottaa selkeästi toisistaan, sillä hyökkäyspeli määrittää miten ja missä puolustat sekä tietenkin päinvastoin. Yritän silti avata hieman Huttusen kollektiivin tahtomia pelin rakenteita molemmilta kanteilta katsoen. Maailmalla ja Suomessa on eletty jo muutamia vuosia vahvasti pallonhallinnan hehkuttamisen ja korostamisen aikakautta Guardiolan toimiessa tuon proaktiivisen pelitavan suurimpana airuena. Suomessa vastaavan vallankumouksen pioneerityötä teki varsinkin Mika Lehkosuo Hongassa. Okan johtamana raitapaidat lähtevät otteluihin useimmiten vallitsevan trendin vastaisesti tilanhallinnan kautta. Pallonhallinta ei ole Vepsun pelikirjassa päätavoite, vaikka pelin kontrollointi on tietty Vepsun intresseissä. Tätä tavoitetta mukaillen jokaisen pelaajan rooli on vahvasti määritelty puolustamisen suhteen, kun taas hyökkäysvaihtoehtojen suhteen Huttusen säädöt tarjoavat enemmän vapauksia varsinkin muutamille yksilöille. Huttusen näkemys ei ole kyyninen vaan puhdasta realismia, sillä VPS ei tänäkään vuonna operoi sarjan suurimpien kanssa samoilla pelaajabudjeteilla.
Varsinkin vieraspelien osalta Huttunen on rakentanut Palloseuran pelillisen identiteetin reaktiivisuuteen pohjautuvaksi, eli toisin sanoen VPS pyrkii mukautumaan olosuhteisiin ja maksimoimaan mahdollisuutensa niiden puitteissa sen sijaan, että se itse pyrkisi ottamaan aloitteen pallollisena. Kyseisen valinnan onnistumisen määrittää tietenkin lopulta sarjataulukko, mutta onneksemme Huttunen on Mourinhonsa ja Simeonensa opiskellut. Parhaimmillaan hyvin organisoitu joukkue lukee pelin sisäisiä, yhdessä sovittuja asioita täsmällisesti. Tietyt tapahtumat pelin sisällä toimivat ns. triggereinä, ja laukaisevat usein toimivat prässiansat kerta toisensa jälkeen jonka seurauksena VPS pääsee lähtemään vastahyökkäyksiin usein juuri kuten se toivookin. Tehokkuuden vastapainoksi valittu pelitapa on usein fyysisesti äärimmäisen kuluttava. Asiaa ei pidä ymmärtää väärin, sillä kaikki hyökkäykset eivät tietenkään voi olla nopeita ja kuluttavia vastahyökkäyksiä. Näin ollen tärkeäksi rasituksen hallinnan takia tulee pallon pitämisen ja pelin rytmittämisen oikeat ajoitukset. Vaatii joukkueelta ja viime kädessä yksittäisiltä pelaajilta hyvää pelinlukutaitoa ymmärtääkseen milloin on aika vain pitää palloa ja hyökätä hitaammin. Voidaankin hyvin sanoa Vepsun usein myös puolustavan pallonhallinnan kautta.
Kotiotteluissa VPS on pyrkinyt jo parin kauden ajan ajamaan sisään kotiotteluissa enemmän pallonhallinnan kautta rakennettavaa, proaktiivisempaa pelitapaa. Toivottavasti tänä vuonna pohjatyöt on tehty vielä viime vuotta paremmin, sillä europelit tuovat kaiken muun lisäksi myös haittaa fyysisen rasituksen kannalta, varsinkin kun se(/ne) kotiottelu(t)kin pelataan vieraskentällä kaukana kotoa.
Kotiotteluissa yleisön viihtyvyyden takaamiseksi aktiivisempi pelaaminen on toki viihdyttävää, mutta tulevalle kaudelle pitää saada aikaan muutamia parannuksia. Näitä Huttunen on tietysti pyrkinyt ratkomaan harjoittelun lisäksi myös pelitapaan sopivampien pelaajahankintojen kautta. Kotiotteluiden hitaamman rakentelun ongelmana oli usein erityisesti muutamien pelaajien yksipuolisuus sekä ongelmat pelinlukemisessa, kun kentällä tehdyt ratkaisut eivät tukeneet joukkuetta optimaalisella tavalla. Hyökätessä varsinkin pallottomien pelaajien liikkeen kannalta VPS tarvitsee selkeämpiä ratkaisumalleja pelaajien selkäytimiin asti opetettuina. Aivan liian usein olemme nähneet raitapaitaiselta pelaajalta yrityksen puskea väkisin ylöspäin, vaikka sitten suoraan päin vastustajan puolustajia. Toinen suuri, ehkäpä kapean materiaalin aiheuttama ongelma oli laitapakkien nousujen ajoituksen synkronointi laiturin keskelle leikkaamisen ajoituksen kanssa. Tiheässä tahdissa pelattu liiga vaatii erityisesti paljon liikkuvilta laitapakeilta huikeita työmääriä, mutta viime vuonna loukkaantumisista kärsineiltä laitapakeilta sekä yhdeltä syövän kanssa taistelleelalta herralta ei voinut kovin paljoa vaatia. Pahimmillaan kellotin itse Hoivalan olleen järjeställisesti 5-10 sekuntia liian aikaisin ylhäällä yhden kokonaisen ottelun ajan, kun Strandvall ei ollut vielä ehtinyt tehdä elettäkään tyhjentääkseen tilaa taustanousulle. Kyseessä oli onneksi vain yksittäinen ottelu, mutta noin suuri virhe on jo varsin kuvaava, varsinkin kun kyseessä oli ehkä eniten käytetty hyökkäysmalli alueellisen ylivoimatilanteen luomiseksi.
Prässillä VPS pyrki ja pyrkii oletettavasti jatkossakin ohjaamaan vastustajaa perinteisen tiimalasin mukaisesti, mutta kotona riistot pyritään ottamaan hieman nopeammin, aggressiivisemmin ja korkeammalta kuin vieraissa. Laiturit ohjaavat pääosin keskustaan suuntaan, jonne VPS pyrkii luomaan ylivoimatilanteen ja sitä myötä tavoittelemaan voimakkaasti pallonriistoa. Prässilinjojen ja siten riskitason nostamisen vaihtelusta huolimatta Huttunen vannoo vakaan kenttätasapainon nimeen, joten siinäkin mielessä väkivahva ja fiksu Dafaa oli nappihankinta viime keväänä. Myös Jarosta tullut Kula sopii rooliin mainiosti. Keskialueen keskustan toisen pelaajan, eli useimmiten Tony Björkin, rooli prässissä on huomattavasti ohjaavampi. Hän ei pyri katkoihin aivan niin aktiivisesti, vaan peittää syöttölinjoja ja pyrkii siten ohjaamaan vastustajan ratkaisuja. Alakerrassa VPS onnistui erinomaisesti ohjaamaan vastustajan hyökkäykset vaarattomammille alueille reunoihin, kuten myös tilastoista näkyy. Samaa odotellaan edelleen tältä kaudelta, sillä sekä Sillanpää, Lahti että Koskimaa ovat vahvoilla keskityspalloissa.
Mites toi MyPa?
Joukkueen prässipelin kannalta Steven Morrissey on varsinainen jokerikortti. Kaudella 2012 Morrissey loi jatkuvasti painetta ja sai pari maaliakin katkomalla täysin yllättäen ylhäältä totaalisen yllättävän juoksun päätteeksi. Tuolloin ongelmana oli noiden prässijuoksujen aiheuttama energiavaje, sillä eihän kukaan tuollaisia pysty koko matsia tekemään, varsinkin kun usein positiivisiin tilanteenvaihtoihin perustuvassa pelisuunnitelmassa Morrisseyn pitäisi olla alati valmiina murtaviin juoksuihin linjan taakse. Nyt kuormitusta on kuitenkin jakamassa kaksi muutakin tuulennopeaa sähikäistä, joista Seabrookin viime kauden muutama riisto yläkolmanneksella toi kieltämättä mieleen juuri Morrisseyn. Nämä herrat tuovat Vepsulle sitä kaikkien pelisuunnitelmien ulkopuolella olevaa yllätysmomenttia, vaikka ajoittain turhat juoksut saattavat jonkun niitä seuraavan tilanteen maksaakin.
Alhaalta peliä avatessa Vepsun peliajatus on selkeä ja toimiva, kunhan Koskimaan rinnalla pelaava Lahtikin saa avauspelinsä kuntoon kauden alkaessa. Viime kaudella järjestelmä yski Karsten Smithin loukkaannuttua, joten toivottavasti talvikaudella myös kolmostoppariksi suunniteltu Honkaniemi on sisäistänyt täysin pelinavausmallit. Dafaa ja Björk kantavat pelinavaamisesta isoa roolia tippuen vuorotellen alas lähes toppareiden väliin hakemaan palloa. Dafaa on näistä pelaajista ehkä hieman yllättäen se tärkeämmäksi noussut pelaaja, sillä hän kykenee pelaamaan pallon ylöspäin monipuolisemmin kuin usein vain pallollisilla juoksuillaan elävä Björk. Maalilla Sillanpää tosiaan on parantanut ulkomaankiertueellaan tätä osa-aluetta, ja nyt vaihtoehtoja pitäisi olla enemmän ainakin paperilla.
Murtautumisten osalta Huttunen katsoi jo viime kaudelta, ettei Vepsulle sovi pelitapa jossa laitureiden roolina on vain pitää oma laitansa kiskoilla juosten. Sen vuoksi Patrik Lomskin lähtö oli selvää jo hyvissä ajoin. Huttunen toivoi jo aikaisessa vaiheessa myös vasemmalle modernimpaa laituria, joka osaa pelata kokonaisvaltaisemmin hyökkäävänä keskikenttänä. Tämä tarkoittaa pallon ja itsensä liikuttamista myös poikittaissuunnassa pelkkien juoksu kulmaan + keskitys-toimintojen sijaan. Strandvall on tehnyt koko uransa ajan älykkäitä, tilaa luovia juoksuja keskustaan, mutta nyt myös toiselta laidalta löytyy vastaava pelaajatyyppi, joka kykenee ja tahtoo liittyä mukaan keskustaan pelaamaan nopeita kombinaatioita. Hyökkääjistä juuri Morrisseyn pitääkin kyetä muuttamaan omaa pelitapaansa tämän mukaisesti. Jos ja kun Stevenille pelataan palloa usein myös negatiiviseen peliasentoon, on hänen ymmärrettävä pelata useammin yksinkertainen in-out-syöttö takaisin alaspäin peliasentonsa mukaisesti. Syksyllä ja paikoin talvellakin tämä asia tuntui kovin vaikealta intuition varassa usein pelaavalle Morrisseylle, joka itse pyrkisi mieluummin aina pelaamaan vastustajan maalia kohti. Parikalle tällainen pelitapa taas sopii kuin nakutettu, sillä hän on mestari tekemään itsensä pelattavaksi vastustajan linjojen välisissä taskuissa operoiden.
Avainasiaksi vihulaisen puolustuksen penetraation onnistumisessa hitaissa hyökkäyksissä muodostuu juuri pallon älykkäämpi kierrättäminen myös poikittain, sillä painottomalla puolella on luonnollisesti aina enemmän tilaa. Jo viime vuonna tästäkin nähtiin lupaavia merkkejä myös Parikan loukkaantumisen jälkeen, sillä Dafaa tarjosi mainion kierrätysmahdollisuuden sijoittumalla pääosin aina oikein pelin alapuolelle. Tämän vuoden haasteena olkoon ADC:n sekä puolustajien tehokkaampi hyödyntäminen painopisteen vaihtamisessa. Hitaita hyökkäyksiä on hyödynnettävä enemmän sekä on onnistuttava paremmin, mikäli VPS aikoo välttää pelaajien ylikuormittumisen. Toivottavasti VPS kykenee aktiivisemman vaihtoehtoisen pelitavan parempaan hyödyntämiseen kesällä, sillä kotiotteluista pitää kyetä vääntämään enemmän pisteitä.
Pääosin reaktiivinen pelitapa tarvitsee vastapainonsa, sillä hallitsevana mitalistina Vepsua vastaan tullaan takuuvarmasti puolustamaan entistä syvemmällä ja tarkemmin, erityisesti kun on hyvin tiedossa VPS:n olevan liigan nopein joukkue. Nostan hattua suuresti Huttuselle ja Vuoriselle onnistuneen pelisuunnitelman luomisesta ja hyödyntämisestä sekä 4-4-2:n hiuksenhienosta uudistamisesta viime kaudella, mutta tälle kaudelle tarvitaan lisää vaihtoehtoja. Huttunen osoitti toisella kaudellaan hienosti kykenevänsä olemaan Suomen Simeone, mutta tulevalla kaudella vastustajat tuskin ajavat enää samaan miinaan. Uusiutuminen on edelleen enemmän mahdollisuus kuin uhka, ja perinteisestihän valmentajan kolmas kausi on tarkoittanut myös pelillistä zeniittiä ja parasta menestystä. Odotamme innolla käykö niin tänäkin vuonna.
Vepsun yleisökeskiarvo oli 2013 liigan 2. suurin, ja tälle kaudelle paikallisotteluita on luvassa lisää... Kuva: Henri Koskinen
Yhteenveto ja odotukset:
Vepsun menestyssaumat alkavalla kaudella näyttää pelkkää ihanneavausta katsoen loistavilta, viime kauden pronssijoukkue on vain vahvistunut entisestään. Paljon, ellei jopa vähän liikaakin, riippuu silti muutamista korvaamattomista pelaajista, joiden pidempi poissaolo tietäisi katastrofia Vepsulle. Viime vuonna Huttunen ja joukkue kykenivät selviytymään Parikan ja Smithin pitkistä poissaoloista kapeaksi moititusta materiaalista huolimatta, ja varsinkin yläkertaan on tälle kaudelle saatu lisää leveyttä tälle kaudelle. Alakerran osalta tärkeää olisi pitää pelaajat pelikuntoisina pelaajia ei kovin montaa noille tonteille löydy. Honkaniemi tulee stunttaamaan ainakin kolmostopparina, mutta parasta olisi jos Honkaniemi tosiaan osoittautuisi Saranpään veroiseksi osaavaksi yleismieheksi, sillä laitapakkien osalta Vahtera on vielä fyysisesti raakile, ja Engström Uimaniemen tavoin umpivasuri. Lahden ja Koskimaan loukkaantumishistoriat eivät varsinaisesti povaa täysin ehjiä kausia alakerran torneille, joten riskit ovat suurimmillaan juuri alakerrassa.
Kauden avausottelut tulevat näyttämään voimakkaasti suuntaa VPS-armeijan taipaleelle, joten mikään ei olisi tärkeämpää kuin positiivinen kauden avaus Rovaniemellä heti alkuun. Sarjamenestyksestä haaveiltaessa myös loukkaantumisia pitäisi kyetä välttämään vähintään yhtä tehokkaasti kuin viime vuonna. Sama pätee pelikieltoihin, joiden osalta lienee hyvä muistuttaa Vepsun olleen viime vuonna Fair play-kilpailun kärjessä. Yksikään raitapaita tullut ajetuksi ulos kesken pelin koko kauden aikana. Cupissa VPS on ollut perinteisesti surkea, mutta lapsellisesti elättelen edelleen toivetta pärjäämisestä perinteisessä kilpailussa, vaikka kilpailuna se Vepsun kaltaiselle tasaiselle suorittajalle ehkä hieman vaikeampi onkin. Europeleistä en vielä uskalla odottaa mitään suuntaan tai toiseen. Pelaaminen mitaleista tosissaan toista kautta putkeen olisi kapealla ringillä toimivalta seuralta hienoinen yllätys, kun eurokiireetkin rasittavat ja yllätysmomentti puuttuu tänä vuonna. VPS on silti paperilla viime kautta vahvempi ja edelleen yllätysvalmis joukkue, joten mitalitaisto on aivan oikea tavoite tälle joukkueelle. Jalometallin eteen tehdään varmasti töitä loppuun saakka, mutta tällä kertaa Eurooppa-liigan ja cupin voiton kautta saavutettavat tuplajuhlat riittänevät jopa vaativille vaasalaisille, ehkä Vaasan kaupungin päättäjiä lukuunottamatta.
