Vaasan Palloseuran junioritoiminnan uudet tuulet

Raidan varrelta-blogi kävi tutustumassa Vaasan ylpeyden junioritoimintaan, ja haastatteli kahta VPS-j:n päätoimista työntekijää, valmennuspäällikkö Jani Uotista (JU) ja toiminnanjohtaja Joni Keturia (JK). Annetaan herrojen avata itse mitä muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut ja mitä on vielä edessä.

1. VPS Juniorit ovat uudistuneet parin viime vuoden aikana suuresti. Mitä käytännössä on tehty ja miten tämä näkyy arkityössä?

a) Urheilullisella puolella:

JU: Kun minut palkattiin seuran junioritoimintaan vuonna 2009, ensimmäisenä asiana aloitimme kartoittamaan silloista tilannetta. Kartoituksen perusteella aloitimme luomaan linjausta toiminnan kehittämiseksi. Ulospäin tämä näkyi mm. "Juniorin tie"-kirjasen julkaisussa, jossa kerrottiin uusista toimintatavoista. VPS Juniorit päätti tuolloin panostaa yksilölliseen pelaajakehitysmalliin, jossa jokaista pelaajaa tarkastellaan yksilönä, joukkuemenestys huomioidaan vasta toisena. Lisäksi valmennuslinjausta aloitettiin uudistamaan ja yhtenäistämään seuran sisällä, sekä harjoitusten määrää ja lisättiin tuntuvasti.

b) Organisaatiotasolla:

JK: Kun aloitin VPS Junioreiden hallituksessa vuonna 2010, seura oli taloudellisesti tukalassa tilanteessa. Tarvittiin täydellinen muutos turvataksemme jatkon valmennuspäällikön kokopäiväisyydelle. Siihen saakka seura oli saanut palkkatukea, joka sekään ei riittänyt yhden henkilön palkanmaksuun. Kolme kautta myöhemmin VPS Junioreilla on palkkalistoillaan 2,5 henkilöä ja seura tekee myös taloudellisesti positiivisia tuloksia. Näiden vuosien aikana olemme pystyneet moninkertaistamaan valmennukseen suunnattavan summan, joka luo pohjan myös urheilullisen puolemme menestymiselle. Työ on kuitenkin vasta alussa ja meidän on jatkuvasti vahvistettava valmennustamme Junnuliigasta alkaen, niin haaste- kuin kykyjoukkueissakin.


2. VPS Junioreiden kilpailullinen menestys on ollut vahvassa nosteessa, ja voidaankin hyvällä omatunnolla puhua Pohjanmaan parhaasta junioritoiminnasta. Milloin pääsemme näkemään VPS-j:n myös vanhempien ikäluokkien (A- ja B-juniorit) pääsarjoissa?

JU: Seuran uuden linjauksen tulokset näkyvät jo nyt myös tuloksissa: Olemme tällä hetkellä kokonaisuutena piirin menestynein seura niin tuloksellisesti kuin myös taitokilpailutulosten perusteella. Pelaajiemme määrät piiri-, alue- ja maajoukkueissa ovat kasvaneet merkittävästi. Kehityksemme on huomioitu myös valtakunnallisesti, josta osoituksena mm. kutsut lukuisiin kutsuturnauksiin eri ikäluokissa sekä seuran valinta Sami Hyypiä Akatemiaan. Kun 2009 seuran uudistus alkoi, ei VPS Junioreilla edes ollut joukkuetta A-juniori-ikäisille. Nyt sekä A- ja B-juniorit karsivat talven ja kevään aikana ikäluokkiensa korkeimmalle sarjatasolle, joten toivottavasti jo ensi kesänä näemme pojat pääsarjassa!

3. Toisaalta harrastajamäärät ovat pienentyneet, vaikka kilpailullinen menestys on kasvanut. Miksi näin on päässyt tapahtumaan, miten seura aikoo reagoida tähän haasteeseen?

JK: Uuden valmennuslinjauksen näkyvin uudistus oli pelaajan yksilöllistä kehitystä tehokkaasti tukevien tasojoukkueiden muodostaminen. Uudistus aiheutti paljon puhetta, kuten tasojoukkueiden muodostaminen myös muualla Suomessa ja ulkomailla hieman aiemmin. Seisomme kuitenkin ratkaisumme takana, ja tulokset osoittavat meidän olleen oikeassa. Samoin on imartelevaa, että olemme tällä tavalla toimineet esimerkkinä Vaasan seudulla myös muille, jopa eri lajien puolella on hiljattain seurattu esimerkkiämme. Kenties muutama vuosi sitten osa säikähti uutta, entistä tavoitteellisempaa ja kilpailullisen toiminnan kehittämiseen tähtäävää linjausta? Kilpajoukkueiden puolella kehittymisemme näkyy upeasti joukkueidemme erinomaisessa menestyksessä ikäluokkiensa sarjoissa ja turnauksissa sekä taitomerkkien määrän radikaalissa kasvussa. Taitomerkkien määrä seurassa on kasvanut viisinkertaiseksi vuoteen 2009 nähden!

Vaikka olemme tehneet paljon asioita oikein, olemme tehneet myös virheitä, jotka näkyvät juniorimäärissämme. Onnistuimme esimerkiksi tuhoamaan koko tyttöfutiksemme parissa vuodessa. Lisäksi poikien puolella teimme virheitä, mutta niistä pitää vain ottaa opikseen ja toimia jatkossa paremmin. Nyt lähdemme kokoamaan sitä uudelleen ja tavoitteenamme on palauttaa tietyllä aikavälillä tyttöfutiksemme sille tasolle, millä se muutama vuosi sitten oli. Tuo tavoite mielessä VPS Juniorit haki ja tuli hiljattain valituksi Osoitteena Futis -tyttöjalkapallon seurakehityshankkeeseen, joten silläkin suunnalla pyrimme aktiivisesti panostamaan toiminnan laatuun.

Motivoituneimpien, huippupelaajaksi pyrkivien tien lisäksi Vaasan Palloseuran juniorit pyrkii tarjoamaan KAIKILLE pelaajille tavoitteista riippumatta hyvän ja turvallisen paikan ja väylän harrastaa ja pelata jalkapalloa. Konkreettisesti tähän on panostettu viime aikoina mm. valmentajakoulutusta tehostamalla sekä rekrytoimalla VPS Junioreiden haastejoukkueiden valmennuspäälliköksi aiemmin erityisesti tyttöpuolella ansioitunut Aaku Laitinen. Vepsussa asian voisi tiivistää sloganiin "Kaikki pelaa - omalla tasollaan".


4. Junioripuoli on urheilullisen puolen sisältöjen lisäksi pyrkinyt kehittämään myös olosuhteitaan, usein valitettavasti itse kun kaupungilta ei ole juuri apua tullut. Kertoisitteko näistä talkoista, mitä on tehty ja mitä on vielä edessä?

JK: Keväällä 2013 Junnuhalli sai purkutuomion. Sen jälkeen on tehty paljon töitä päästäksemme tähän tilanteeseen, jolloin halli näyttää pelastuvan. Jo ennen kevättä junnuhallia on rempattu uuteen uskoon mm. lisäämällä halliin aula ja tekemällä pukukoppeihin pintaremonttia. Junnuhallin kylkeen on hankittu valmentajille yhteinen tila, jonka avulla pyrimme parempaan jatkuvaan vuorovaikutukseen valmentajien välillä. Samaa tavoitetta tukee myös Urheilukeskuksen (ent. Roller Center) tiloihin on saatu toimisto, ja sisätiloissa saamme pyöritettyä hyvin myös harjoituksia. Toiveissa olisi saada vihdoinkin säädylliset pukukoppi- ja peseytymistilat Monitoimiviheriön yhteyteen. On lähinnä absurdia, että Vaasan kokoisessa kaupungissa vierailevia joukkueita on kaupungin toimesta pahimmillaan ohjattu mereen uimaan! Myös uusi stadion parantaisi oleellisesti myös junioreiden toimintaolosuhteita, mutta se projekti seisoo kaupungin rahoituksen varassa. Samaan hengenvetoon on myös pakko kiittää ja nostaa hattua yksityisille tahoille ja Wasa Football Cupille, sillä uunituore Fennia Areena tarjoaa kaikille jalkapalloilijoille helpotusta talviharjoitteluun!

Laadukas harjoittelu hyvissä olosuhteissa tuo myös tulosta.

5. Vepsusta on noussut pelaajia myös poikien ja nuorten maajoukkueisiin, ja tavoitteena lienee myös omien junioreiden kasvattaminen liigajoukkueeseen. Millaista yhteistyötä teette edustusjoukkueen kanssa?

JU: Prosessimme läpikäyneitä pelaajia on tietenkin tarkoitus saada edustusjoukkueeseen asti pelaamaan. Viime vuonna peliaikaa sai jo Miika Niemi, ja mukana edustusjoukkueen harjoituksissa on ollut myös useita muitakin junioreitamme. Tärkeänä linkkinä edustusjoukkueen ja junioreiden välillä toimii Petri Vuorinen, joka toimi vuoden 2013 edustusjoukkueen kakkosvalmentajan roolin ohella myös A-junioreidemme päävalmentajana. Tulevana vuonna Pete vetää edelleen mm. aamutreenejä junioripelaajillemme ja on takuuvarmasti ajan tasalla junioreidemme tilanteen suhteen.

JK: Organisaatiotasolla VPS-j:n ja VPS Oy:n välinen yhteistyö on tiiviimpää kuin koskaan. Tapaamme yhteisten kokousten tiimoilta vähintään joka toinen viikko.


6. Olen kuullut paljon puheita ja stereotypioita urheiluseurojen yksikielisyydestä, mikä varmasti aiheuttaa haasteita kaksikielisellä alueella. Onko VPS edelleen vain suomenkielisten seura?

JU & JK: Vanhat ja luutuneet asenteet ja puheet eivät onneksi enää pidä paikkaansa. Vepsun junioreiden toiminnan parista löytyy runsaasti erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista, eikä lähellekään kaikkien äidinkieli ole suomi. Meiltä löytyy myös äidinkieleltään ruotsinkielisiä valmentajia, pelaajia ja toimihenkilöitä. Sanonnan mukaan jalkapallon kieli on globaali, ja se totisesti pitää paikkaansa myös meillä Vepsussa.


7. Muun muassa maajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainen nosti esille monipuolisuuden tärkeyden junioriaikana. Miten VPS Juniorit pyrkivät tarjoamaan riittävän monipuolisia virikkeitä pelaajilleen? Tehdäänkö Vaasan seudulla seurayhteistyötä yli lajirajojen, ja olisiko sellaiselle teidän näkemyksenne mukaan tarvetta?

JU: Jalkapallo on hyvässä asemassa, sillä se tarjoaa jo itsessään huomattavasti suuremman määrän kehitykselle olennaisia eri ärsykkeitä verrattuna moneen muuhun lajiin. Aivan kaikkea mekään emme kuitenkaan pysty tai osaa opettaa itse, joten olemme pyrkineet hankkimaan eri lajien asiantuntijoita ja valmentajia avuksemme. Joukkueemme käyvät mm. paini- ja telinevoimistelutreeneissä, ja toisille järjestetään myös juoksuvalmennusta oikean juoksutekniikan opettamiseksi. Monipuolisuuden takaamiseksi toimimme tutkitun tiedon mukaisesti ja Sami Hyypiä Akatemian ohjeistusten tukemana. Lajien välillä muut ovat jo ottaneet oppia linjauksistamme, ja toivottavasti mekin voimme ottaa joissain asioissa oppia muilta ja yhteistyö myös lajien välillä lisääntyy jatkossa entisestään.


8. Mitkä ovat seuran suurimmat houkutustekijät ja vahvuudet, miksi juuri minun tai lapseni pitäisi valita seuraksemme VPS?

JK: Kykenemme tarjoamaan erittäin kilpailukykyisen seuran jokaiselle jalkapallosta kiinnostuneelle vauvasta vaariin, sukupuolesta riippumatta. Kohtaamme kaikki yksilöinä ja lähdemme liikkeelle siitä ajatuksesta, että jalkapallon on oltava kaikille hauskaa. Lajin hauskuuden takaamiseksi tarjoamme jokaiselle sopivan tasoisen haasteen henkilökohtaisten taitotasojen ja motivaatiotasojen mukaisesti, olivat tavoitteet sitten maailman korkeimalla huipulla pelaamisessa tai mukavan harrastuksen löytämisessä arki-iltojen iloksi. Toimimme myös emeritusprofessori Kari Uusikylän tukemana ja siunauksella pedagogisesti vahvalla pohjalla. Kaikista ei tietenkään voi tulla huippupelaajia korkeimmille sarjatasoille, mutta kaikista voi tulla huippuaikuisia ja me Vepsussa tuemme lasten kehitystä myös tuota tärkeää päämäärää silmällä pitäen.

Perinteikäs Vaasan Palloseura on upea ja tiivis yhteisö, joka tarjoaa parhaimmillaan elämän mittaisen tien jalkapallon ja liikunnan ilon parissa. Tervetuloa mukaan!

Viime vuosina yhä tutummaksi tullut näky WFC:ssä, Vepsun junnut juhlivat voittoa.

Odotin visiitiltäni VPS-junioreiden toimintaan paljon, mutta loppujen lopuksi taisin saada visiitistäni irti enemmän kuin toivoin. Olin toki lukenut ja kuullut huomattavasti ainakin tulosten valossa piristyneestä toiminnasta, mutten tiennyt mitä odottaa seuran johtavilta toimihenkilöiltä.

Sain kuulla kuinka toimintaa on käytännössä pyritty tehostamaan voimakkaasti sekä urheilullisesti että resurssien osalta. Paljon on ehtinyt tapahtua jo neljässä vuodessa, mutta jo organisaation pienen koon vuoksi paljon töitäkin on edessä. Samaan hengenvetoon on kyettävä ottamaan oppia myös matkan varrella tehdyistä virheistä. Uskon itse, että suomalaisen jalkapalloilun ylivoimaisesti suurin ongelma kautta linjan on ollut pitkäjänteisyyden puute, joka on ikävä kyllä näkynyt kaikessa tekemisessä aina pienimmistä junioreista liigatason edustusjoukkueisiin asti. Maamme seurakartta on tunnetusti erittäin laaja, ja vaikka globaalissa kilpailussa pärjääminen vaatisi huipputasolle yltämiseksi saumatonta yhteistyötä ja solidaarisuutta jokaisella tasolla, ovat seurat ja toimihenkilöt aiemmin toimineet aiemmin erittäin itsenäisesti ja itsepäisesti päätä seinään hakaten. Vierailuni sai minut toiveikkaaksi, ovatko ajat tosiaan muuttumassa parempaan?

VPS-j:n ja suuremmassa mittakaavassa esimerkiksi Sami Hyypiä Akatemian antamat esimerkit ainakin luovat toivoa. Molemmat luottavat yhteistyön voimaan ja laajempaan vaikuttamiseen yhteistyöseuroineen. On rohkaisevaa, että maakunnan johtavana seurana VPS on saanut yhteistyöseuroja ympäri Pohjanmaata Jurvasta Seinäjoelle ja Lapualta Mustasaareen. Parhaimmillaan yhteistyö myös hyödyttää molempia osapuolia. VPS kamppailee jokaisessa ikäluokassa korkealla tasolla luoden alueen pelaajille houkuttelevan kohteen johon pyrkiä, ja vastavuoroisesti seura kykenee parhaimmillaan tarjoamaan huippuluokan tietotaitoa pienemmille seuroille näiden oman osaamisen kehittämisessä.

Itse toivon ensisijaisesti, että Vepsussa pelaavista pojista ja tytöistä kasvaa uusi polvi hienoja ja vastuuntuntoisia persoonia, sekä toivottavasti samalla uskollisia seuraihmisiä: katsojia, joukkueenjohtajia, valmentajia, junnujen vanhempia ja sponsoreita. Kun (huom. EI jos) joku lopulta lyö itsensä läpi isommille areenoille, uskon kyseessä olevan lopulta vain looginen lopputulema vuosien pitkäjänteisyydestä. Näkemäni mukaan Vaasan Palloseura on hyvän tien alussa, mutta matkaa on vielä paljon taitettavana edessä. Toivottavasti VPS onnistuu levittämään raidan ilosanomaa ja kasvattamaan omia poikia edustukseen asti entistä tehokkaammin jatkossa, ainakin eväät siihen ovat nyt entistä paremmat.

Stadionfarssin uudet käänteet ja jalkapallon olosuhteiden kehitys Vaasassa

Kuten blogin lukijat varmasti hyvin tietävät, sai Vaasan syksy urheilullisesta menestyksestä huolimatta karvaan jälkimaun, kun kaupunginhallitus teki päätöksen joka ei jaksa edes naurattaa. Vaasan harrastetuimman lajin silmille virtsattiin taas häikäilemättä. Heti perään saatiin vieraita Norjasta, kun UEFA:n stadiontarkastaja Trygve Bornø kävi haukkumassa Hietalahden stadionin tilan. Talven synkkyys syveni entisestään siinä vaiheessa, kun norjalaisherra kuuleman mukaan alkoi nauramaan jo portilla nähtyään Hietalahden kunnon.

Ei toki ole mikään salaisuus, ettei perinteikäs Hietalahti täytä enää edes alkeellisimpia nykyaikaisten urheiluolosuhteiden vaatimuksia, ja katsomorakenteetkin alkavat olla jo vaaraksi katsojille. Nurmen huolto on käytännössä enemmän tuurin kuin sinänsä pätevien kentänhoitajien vastuulla, sillä kentän alla oleva lämmitysjärjestelmä on rikki ja aikansa elänyt. Käytössä se polttaisi nurmen toisesta päästä hengiltä, muttei lämpöä riittäisi keskelle asti. Lämmitysjärjestelmän puutteiden lisäksi ongelmana on myös nurmen ikä, ja parhaista yrityksistä huolimatta käyttöaste on jäänyt olemattomaksi. Vaasan Palloseuran edustusjoukkuekin sai käyttää nurmea vain peleihin ja yhteen valmistavaan harjoitukseen ennen pelejä, sama koskee myös VIFK:ta, joka joutui muutenkin pelaamaan paljon toisaalla. Katsomoissa ja sosiaalitiloissa ei niissäkään ole kehumista, pukuhuoneista puhumattakaan. Pelaajia ei todellakaan käy kateeksi kun kopeissa käy: lämmintä vettä ei ole aina saatavilla, home haisee ulos asti ja rakenteet näyttävät olevan romahtamaisillaan. Käytännössä jopa siirrettävä kontti olisi miellyttävämpi ympäristö. Vaikka nurmi olisi ihmeen kaupalla käyttökelpoinen ja junioreille tilaa ja aikaa, ei tuollaiseen tilaan kannattaisi lapsia päästääkään. Yleisön osalta tilanne on vielä surullisempi. Ei tarvitse kuin vilkaista katsomon katon hajanaisia hätäkorjauksia vuosien varrelta sekä valtavia notkoja penkkiriveillä. Suojasta tuulelta ja tuiskulta ei voi puhua, eikä lämmityslaitteita tietenkään voi puurakenteiseen museokohteeseen laittaa. Seurojen talouden kannalta tärkeät VIP-tilat ovat nekin sanalla sanoen varsin vaatimattomat elleivät jopa olemattomat. Jos lätkähallia moititaan VIP-tiloiltaan vanhanaikaiseksi, niin mitä ihmettä Hietalahden tilat sitten ovat? Vaikka VPS Oy tahtoisi itse kunnostaa noita tarpeellisia VIP-tiloja, ei siihen ole mahdollisuutta vaikka rahatkin löytyisivät. Vaasan Palloseurahan sitäpaitsi on käyttänyt yksityistä rahaa stadionin kehitykseen, sillä Honka-rakenteelta ostetut hirsimökit olivat aikanaan seuralta nykyrahaan suhteutettunakin suuri investointi.

Tämä kaikki on varmasti suurimmalle osalle jo ennestään tuttua: vaasalaisseurojen edustusjoukkueet, ne Vaasan imagon ja yhteisöllisyyden kannalta elintärkeät seurat kärsivät, mutta jopa suurempi tragedia kätkeytyy juniorimassoihin. Syystä tai toisesta tietyt, nimeltä mainitsemattomat tahot tahtovat puhua stadionhankkeesta vain edustusjoukkueille rakennettavana projektina, vaikka todellisuudessa suurimmat hyötyjät olisivat lapset ja muut aktiiviharrastajat, eli me veronmaksajat itse. Jalkapalloväen onkin syytä muistuttaa näitä keskustelua tahallaan väärään suuntaan ajavia henkilöitä mm. allaolevista seikoista.

Kentästä on tehty pelikuntoinen tarvittaessa vaikka talkoilla

Harva muistaa, että seurojen nykyinen heikko tilanne on jatkunut huomattavasti tätä viimeisen 10-15 vuoden jahkailua kauemmin. Vaasalaiset seurat ovat aina olleet edelläkävijöitä myös olosuhteiden suhteen, eikä tämä tekijähenki ole suinkaan rajoittunut vain Hietalahden kunnostamiseen. Vaasassa jalkapalloilijat olivat erittäin toimeliaita ennen sotia. Vepsun itse rakennuttama ja maksama (kyllä, kaupunki ei tukenut projektia millään tavoin) Pallokenttä oli Suomen ensimmäinen jalkapalloilulle pyhitetty nurmikenttä, ja seuran itse rakennuttamat aidat ja katsomot eivät nekään jääneet aikansa mittapuulla ainakaan vajavaisiksi. Tässä vertailussa vaasalaiset voivat olla ylpeitä myös VIFK:n omatoimisuudesta, sillä he eivät jääneet pekkaa pahemmaksi vaan rakensivat itse,oman Kamratvallenin toimintansa keskukseksi, tässäkin tapauksessa ilman kaupungin tukea.

Vaasan Palloseuran oma Pallokenttä oli maamme jalkapalloilun kannalta historiallinen merkkipaalu.

Miksi ihmeessä molemmat pääsarjasta tutut seurat sitten siirtyivät aikanaan Hietalahden Olympiastadionille? Alunperin Helsingin olympialaisia varten rakennettu Hietalahti kun ei ollut alkujaan pelkkä jalkapallokenttä, ja monet varmasti muistavatkin vanhat juoksuradat. No, Vaasan kaupungille ominaiseen tapaan seurojen itse rakentamat ja hoitamat kentät tietenkin pakkolunastettiin, ja tontit kaavoitettiin uudelleen. Vepsun Pallokentästä tehtiin tontteja uudelle teollisuusalueelle, ja VIFK:n Kamratvallen jäi moottoritien jalkoihin. Seuroille ei jäänyt työstään käteen käytännössä mitään konkreettista.

Olosuhteiden parantaminen omalla työllä ei ole kuitenkaan vain viime vuosituhannen juttu jostain ammoisilta ajoilta, vaan Vaasassa tehdään jatkuvasti raakaa työtä paremman huomisen puolesta. Kilpailun kiristyessä ja toiminnan ammattimaistuessa Suomessa ja Vaasassa tuli eteen tarve löytää entistä parempia talviharjoitusmahdollisuuksia. Seurat vastasivat jälleen kerran huutoon itse. VPS pystytti oman Junnuhallinsa Monitoimiviheriön viereen 90-luvun lopussa, ja Vaasan Kiiston kuplahalli on sekin jo vakiintunut erittäin tutuksi harjoittelupaikaksi vaasalaisille. Lisäksi perinteikäs Wasa Football Cup rakensi sekin hiljattain oman kuplansa Ehnvallenille, ja tuoretta Fennia Areenaa kelpaakin ihailla! Olosuhteet ovat siis osin kunnossa, mutta kenen ansiosta? Kaikki nämä suuret projektit on rakennettu itse jalkapalloihmisten toimesta, vaikka kyseessä on seudun ja kaupungin ylivoimaisesti harrastetuin laji!

Upouusi Fennia Areena on upea osoitus jalkapalloväen omatoimisuudesta. Kiitos Tor Sparv ja WFC!

Vaasa on aina ollut jalkapallokaupunki, ja nykyiset olosuhteet ovat siedettävät lähinnä futisväen itsensä ansiosta. Kaupunki hallinnoi käytännössä sinänsä erinomaista Monitoimiviheriötä, mutta valitettavasti on sekin päässyt vuosien saatossa karmeaan kuntoon. Ojitusten puute on johtanut kenttien kuoppaisuuteen, ja nykykunnossaan olosuhteet ovat jopa harrastajille vaaraksi, vaikka käyttöaikaa kuinka rajataan vuosi vuodelta lyhyemmäksi. Näinkö kaupunki todella panostaa ennaltaehkäisevään työhön junioripuolella? Nykyisellään seurat maksavat kaiken itse, ja se valitettavasti korottaa myös vanhempien maksuja. En onneksi tiedä vastaavia esimerkkejä paljoakaan muiden lajien puolelta, enkä urheilun ja liikunnan puolestapuhujana toki sellaisia kenellekään toivokaan.

Alueen ylivoimainen helmi olisi toki Botniahalli Mustasaaren puolella, mutta valitettavasti kuntayhtymän omistamasta hallista ei käytännössä vuoroja junioreille löydy, kun vuorot täytetään tasan kuntien kesken. Vähemmän yllättäen huippuolosuhteisiin löytyy runsaasti pyrkijöitä myös alasarjoista, ja helpoin tapa saada hyvä vuoro onkin olla Mustasaaren puolella kirjoilla. Ajatus on siis ollut kaunis, mutta toteuttamisessa olisi reilusti parantamisen varaa. Samaa pätee stadionhankkeen lykkäämiseen jälleen kerran.

Raidan varrelta-blogi lähestyi suurimpien vaasalaisseurojen johtavia tahoja parin kysymyksen kera, joten annetaan hetkeksi puheenvuoro VPS-junioreiden edustajalle:

Stadionkeskustelu on, kenties tiettyjen tahojen tahdon mukaisesti, keskittynyt tarkastelemaan tilannetta VPS:n edustusjoukkueen näkökannalta. 80% käytöstä menisi kuitenkin juniorijoukkueille. Huolimatta siitä, että kaupungissamme on ylivoimaisesti eniten jalkapallon harrastajia, olosuhteet ovat surkeat. Seurat ovat itse luoneet toimintaympäristönsä ja kokeneet silti projekteissaan tuen sijaan vastustusta.

Nykyään emme pysty tarjoamaan omille junioreillemme emmekä vierailijoille edes WC-tiloja peseytymispaikoista puhumattakaan. Esimerkiksi Monitoimiviheriölle ei olla vuosikausien yrityksistä huolimatta saatu minkäänlaisia huolto- ja sosiaalitiloja. Vierasjoukkueita on kaupungin puolelta ohjattu jopa mereen uimaan, kun suihkutiloja ei voida kaikille osoittaa. Stadionhankkeen toteutuessa pystyisimme tarjoamaan sekä kaikille halukkaille inhimilliset peli- ja peseytymisolosuhteet, sekä tietenkin keskittämään omaa ydintoimintaamme entistä lähemmäksi kaupunkilaisia ja heidän arkeaan. Hyötyjinä olisivat myös koulut ja muiden lajien edustajat.

Monitoimiviheriö alkaa olla niin huonossa kunnossa, että sielä pelaaminen on jo vaarallista. Uusittu stadion veisi painetta pois siltä alueelta ja kenttiä voitaisiin aloittaa kunnostamaan. Pystyisimme myös järjestämään itse turnauksia, eikä joukkueidemme tarvitsisi matkustaa jatkuvasti pelien perässä Vaasan ulkopuolelle.

Monitoimiviheriön ojitusten puute tekee haittaa kentän kuntoa ja käyttöä dramaattisesti

Yllämainittujen lainausten lisäksi samanlaista viestiä kuului myös muiden seurojen edustajilta. Lisäksi muutamat tahot huomauttivat epävirallisesti huolensa valtion tukien menettämisestä ellei pian tapahdu, ja myös Hattrick-rahojen saatavuudesta myöhemmin ollaan jalkapallopiireissä huolissaan. Kaupungin rahoitussuunnitelma hankkeelle on järkevästi sidottu Raviradan alueen tonttimyynteihin. Vaikka se projekti tällä hetkellä seisookin, olisi lainaraha nyt niin halpaa, että käytännön tasolla korkokustannukset kaupungille jäisivät olemattomiksi kuten vaasalaisen jalkapallohistorian hienoimpiin hahmoihin kuuluva tj Eero Karhumäki huomautti Good Companyssa. Totta kai myös edustusjoukkue häviää vähintään sen 80 000 € stadionhankkeen viivästyessä, mutta toivoisin silti jalkapallomyönteisten ihmisten kuuluttavan totuutta kaikille: suurin häviäjä tässä lykkäyksessä on jälleen kerran junioripuoli. Kysymys on arvovalinnoista, jos emme panosta lapsiimme, niin miltä tulevaisuutemme mahtaakaan näyttää?

Silly Seasonin ABC

Kotimaisten jalkapalloseurojen siirtorumba sekä huhumylly siirtojen ympärillä ovat jo pyörähtäneet täydellä voimalla käyntiin, vaikka kausi 2013 on hädintuskin ehtinyt päättyä ja pelaajat ovat vasta aloittaneet lyhyitä lomiaan. Muutamia varmistuneita siirtoja ollaan jo nähty, mutta muuten huhut tuntuvat pyörivän kenties näkyvämmin ja kuuluvammin kuin koskaan aiemmin. Tästä paljolti kiitos myös Internetin luomille mahdollisuuksille, ei tarvitse kuin vilkaista vaikkapa Twitterin #Veikkausliiga-hashtagia, niin huomaa kulisseissa täydellä voimalla jylläävän juoruilun. Uuden median luomia mahdollisuuksia pyrkivät hyödyntämään myös seurat, ja esimerkiksi RoPS:n avoin tiedotustilaisuus pyöri suorana Youtuben kautta, hienoa kehitystä! Lisääntynyt näkyvyys on tietysti upea juttu, ja liigaseurojen tuleekin hyödyntää lisääntynyttä hypeä ja näkyvyyttä maksimaalisesti. Brittikentiltä tuttu silly season viittaa terminä usein naurettavuuksiin asti venyviin spekulaatioihin mahdollisista muutoksista. Kun kentillä ei tapahdu, täyttyy aktiivisten kannattajien mieli haaveilla, peloilla ja kaikella mahdollisella siltä väliltä. Nyt tämä ilmiö erottuu myös Suomessa kenties selkeämmin kuin koskaan aiemmin.

Kannattajien toivo elää usein jopa varsin naiivisti resursseihin nähden. Suomalaisseurojen arki on raskasta ja valitettavan moni lähtee hakemaan pikavoittoja valtavalla riskillä. Riskin lisäksi toinen kuvaava sana on valitettavan usein lyhytjänteisyys. Harvalla seuralla on riveissään urheilutoimenjohtajaa, joten pelaajia hankitaan enemmän tai vähemmän valmentajalähtöisesti. Kun pelaajahankinnoista lähes itsevaltaisesti päättävät valmentajatkin valitaan usein varsin heppoisin perustein vailla sen suurempaa ajatusta pidemmän ajan jatkuvuudesta, niin soppa on jälleen valmis. Myös Vepsusta löytyy tästä useita karvaita kokemuksia, mutta miksi ihmeessä valmentajien on edes annettu tehdä pidempiä sopimuksia kuin mitä valmentajalta itseltään löytyy? Kysymys korostuu erityisesti hieman tuntemattomampien suuruuksien kanssa. Vepsussakin jo parin edellisen valmentajan pelaajavalinnoista useampi on ollut heikompi osuma, mutta nämä ovat silti sitoneet vähäisiä resursseja pidemmän aikaa, vaikka heidät hankkinut valmentaja oli laitettu kilometritehtaalle jo aikoja sitten.

Talvisin kaikki on avoinna, ja ennen vuotta 2013 VPS-kannattajille talven kaikki mahdolliset, ne kuvitellutkin, megasiirrot jäivät valitettavan usein jopa kauden kohokohdiksi. Onneksi nyt moni asia on toisin, ja aina tyylikkäiden valkomustien kannattajat voivatkin viettää talvikautta suhteellisen rauhallisissa tunnelmissa aiempien vuosien vuoristorata-fiilisten sijaan. Kuten edellisessä tekstissäni huhuilin, Vaasan Palloseura tiedotti maailman kauneimman seuran ja jenkkitoppari Karsten Smithin yhteisen taipaleen päättyneen tähän. Samalla saatiin syksyn ensimmäinen hankinta, kun kaksinkertainen Suomen mestari ja ikäisekseen jo erittäin kokenut Timi Lahti siirtyi Vepsuun 2+1 -vuotisella sopimuksella. Päivää Lahden siirtoa aiemmin saimme mieluisen jatkosopimuksen, kun kaupungin oma poika Ville Koskimaa sopi kahden vuoden jatkolapun, ja tänään 7.11. VPS tiedotti myös Tony Björkin jatkaneen sopimustaan kahdella vuodella. Kaikkien kolmen allekirjoitukset olivat äärimmäisen arvokkaita tulevaa kautta ajatellen, joten on syytä myös iloita!

Näiden sopimusuutisten myötä VPS:n runko näyttää vuodenaikaan nähden jopa erinomaiselta, nimet papereista löytyvät seuraavilta pelaajilta (suluissa sopimuksen päättymisvuosi + seuran optio), ja kaikkia sopimuksia ei kenties ole vielä edes julkaistu:

Karl-Filip Eriksson (2014)
Henri Sillanpää (2015)

Cheyne Fowler (2014)
Ville Koskimaa (2015)
Timi Lahti (2015+1)
Antti Uimaniemi (2014)

Tony Björk (2015)
Anthony Dafaa (2014)
Sebastian Strandvall (2014)

Bamo Alfat (2014+1)
Steven Morrissey (2015)
Jarno Parikka (2014)

Taustoista päävalmentaja Huttusen ja kakkoskoutsi Vuorisen sopimukset pitävät miehet Vaasan ylpeyden riveissä kauden 2014 loppuun. Maalivahtivalmentaja Esa Kurjen jatkosopimuksen kanssa tehdään parhaillaan töitä, ja toiminnasta eläköityvien joukkueenjohtaja Jouko "Takku" Jokisen ja Juha "Julma" Grönholmin tilalle on etsitty korvaajia, ilmeisesti yhden kanssa on jo jotain sovittukin. Lisäksi nuorisopuolen vaikuttajia on otettu entistä enemmän mukaan päätöksentekoon.

Pohja on siis kunnossa, ja tuollainen runko on suomalaisella mittapuulla jopa loistava perusta paremmallekin menestykselle. Alakerran timantti pärjää vertailussa kenelle tahansa Suomessa, tämä on se osa jossa ei jäädä kakkoseksi edes HJK:lle. Kesän europeleissäkin herrat Sillanpää, Lahti, Koskimaa ja Dafaa tulevat olemaan kovaa valuuttaa. Heidän avukseen on vielä haussa toistaiseksi tuntemattomia sankareita.

Julkisesti saatavilla olevan informaation em. Smithin lisäksi viime kauden joukkueesta poistuu varmuudella vain uransa pääsarjatasolla päättänyt Jyrki Saranpää.

Nykyisellään sopimuspelaajien palapeli on vielä suhteellisen helppo asetella, sillä pragmaatikkona tunnettu Huttunen tuskin muuttaa palettiaan radikaalisti. Muodon päättelyyn ei toistaiseksi ihmeitä vaadita:

                              Morrissey

                                                             Parikka

        X                      Dafaa                    Björk                 Strandvall

Uimaniemi               Lahti                  Koskimaa                   Y

                                            Sillanpää

Vaihdossa ja katsomossa: Eriksson, Fowler, A, B, C, D, E, F, G, Alfat

Penkille on listattu useita merkkejä muuttujiksi, sillä euro-Vepsu tarvitsee varmasti myös viime kautta enemmän leveyttä.

Imua Vaasaan ja Vepsuun riittää, mikä ei tässä tilanteessa yllätä yhtään. Vepsulla on tarjota upea, perinteikäs ja vakaa seuraorganisaatio, erinomainen valmennus sekä varma palkka. Lisäksi houkuttelevuutta eivät ainakaan vähennä Suomen kenties parhaat treeniolosuhteet, lyömättömät opiskelumahdollisuudet, vireä kaupunki ja tietenkin ne kuuluisat europelit. Tulijoita siis riittää ja spekulointi on kivaa, joten listataan hieman kokelaita aloittaen avainpaikoilta:

Muuttuja X, eli vasen laituri:

Ei liene mikään salaisuus, että Vepsussa pohditaan tälläkin hetkellä kuka tulee kantamaan päävastuuta vasemman laiturin tontista kaudella 2014. Kaudet 2011 ja 2012 vasemmalla häärännyt Riku Heini oli valitettavan tehoton, joten parannusta odotettiin kovasti jo viime kaudelle. Paikkaajaksi viime vuonna hankittu Patrik Lomski oli ja on käyttökelpoinen pelaaja myös liigatasolla, muttei hänkään kyennyt vakuuttamaan vaativaa vaasalaisyleisöä ja valmennusjohtoa riittävästi ansaitakseen sopimuksessaan olleen option käytön ja avauspaikan jatkossa. Ehdokkaita tontille riittää, ja allaolevat nimet ovat pyörineet enemmän tai vähemmän keskusteluissa:

Jordan Seabrook - Sympaatinen jenkki ihastutti ja vihastutti Alien-leffoista tutulla hiuslaitteellaan, voimakkaalla olemuksellaan ja huonoilla kenkävalinnoillaan. Kausi oli Jordanilta läpimurto liigatasolla pelipaikan muutoksesta huolimatta, sillä maaleja syntyi mukava määrä ja peli sujui pääosin hyvin erityisesti laiturina. Jatkoa toivotaan kovasti ainakin täällä päässä, mutta huhurintamalla on valitettavan hiljaista. Pohtinee jatkosuunnitelmia hetkisen rauhassa kotona Indianapoliksessa. Naisystävä asuu Lontoossa, mikä saattaa vaikuttaa suuntaan tai toiseen. Olisiko sittenkään avauksen pelaaja euro-Vepsussa?

Patrik Lomski - Ykkösestä jostain junttilasta sivistyksen pariin ja liigaan takaisin noussut Lomski esiintyi tyydyttävän arvosanan veroisesti, vaikka jalkapöytä ja -pohjavaivat tekivät kaudesta varsin kaksijakoisen. Päätyi lopulta vaihtopenkille kun Seabrook valtasi paikan avauksessa, eikä sopimuksessa ollutta optiota käytetty määräaikaan mennessä. Taitava, mutta liian usein valitettavan tehoton. Hevosmiehet ovat olleet hiljaisena, mikä vanhojen merkkien mukaan viittaa tikettiin muille maille vierahille.

Juha Hakola - Mielenkiintoisen reitin Keski-Euroopan ammattilaiskentille Viron kautta kulkenut Hakola on HJK-kasvatti, joka muutti jo aiemmin tänä vuonna Vaasaan opiskelemaan. Tarjosi itseään Vepsuun näytille, treenasi Vepsun mukana pitkään ja sopimuskin alkoi olla jo selvä, kunnes Ari Lahti soitti ja tarjosi viime hetkellä valtavaa rahatukkua loppukaudesta Kuopiossa. Valinta tuolloin oli ymmärrettävä myös Vepsun kannalta, mutta nyt on jälleen aika uusi. Mies asuu Olympiassa, on ymmärrettävästi sitoutunut Vaasaan ainakin muutamaksi vuodeksi ja neuvotteluyhteys on olemassa. Odotellaan josko tulisi tulosta...

Sebastian Mannström - Vepsu hakee laituria, ja Helsingin päässä kokkolalainen on yhdistetty vahvasti Vepsuun. Kannattajien inhokki jo vuosien ajan, mutta Oka tuskin välittää tästä pätkääkään. Kirjoittajan mielestä selkeästi Hakolaa huonompi vaihtoehto, mutta joku tuonne laidalle on kuitenkin hankittava. Huhuja on toistaiseksi tihkunut vain normaalisti kovin epäluotettavista lähteistä, joille en vielä tässä vaiheessa osaa antaa arvoa.


Muuttuja Y, eli oikea pakki:

Oikean pakin tontti on ollut yksi Vepsun ongelmapaikoista läpi nykyisen liigataipaleen, ilmiselvästi pois lukien seuralegenda Saranpään pelaaminen tuolla tontilla. Kaikenlaisia heppuja on käynyt yrittämässä, vai mitä innokkaimmillekaan futisentusiasteille sanovat nimet Kimmo Hörkkö, Jussi Äijälä ja Sami Salmi? O'Brian Woodbine sentään oli ensimmäisellä kaudellaan loistava, mutta kausi 2012 olikin jamaikalaiselta vallan karmea esitys alusta loppuun. Paikan täyttäminen nyt olisi äärimmäisen tärkeää, sillä ensi vuonna meillä ei ole Saranpäätä pelastamassa. Oikeaksi pakiksi voikin odotella jopa kahta hankintaa... Kukaan tuskin yllättyisi ulkomaisten vaihtoehtojen katsastamisesta.

Atte Hoivala - Kuvaavaa viime vuoteen nähden onkin, että parhaillaan mies taisi olla loppuminuuteilla Maarianhaminassa topparina. Kuopiolainen saapui hehkutettuna nuorten maajoukkuemiehenä mukaan rinkiin ja suoraan avaukseen, muttei saanut missään vaiheessa vakiinnutettua paikkaansa ilmiselvänä avaajana. Toki loukkaantumiset vaivasivat Hoivalankin kautta, mutta terveenä ollessaan olisi pitänyt pystyä parempaan. Optiota ei käytetty, mutta mies on edelleen papereissa mukana vaihtoehtona.

Jesper Engström - Huikean kauden olosuhteisiin nähden vetänyt Jeppe jatkaa HTT:n tietojen mukaan Vepsussa. Lienee kaikille hyvä niin, ja Jepellä on ensi vuonna erinomainen mahdollisuus murtautua jopa vakioavaajaksi kunhan kehitys jatkuu myönteisenä. Lähes varmasti yksi tärkeimmistä aakkosista rotaatiossa, muttei vasenjalkaisena oikein taivu oikeaksi pakiksi eikä siten ole suora vastaus tähän ongelmaan.

Mahdolliset rotaatiopelaajat pelipaikoittain:

Maalivahdit:

Janne Henriksson - Pilvi päätti sopimuksensa, ja ajatukset tuntuvat leijaileivan jo peliuran jälkeisessä maailmassa. Piakkoin valmistuva sympaattinen veijari asustaa edelleen Vaasan lähiseuduilla, mutta ura ainakin ylimmillä sarjatasoilla lienee ohi. Seitsemän vuotta Vepsussa, joista mies ansaitsee ainakin täältä suunnasta ehdottomasti kiitoksen ja kumarruksen. Olisi silti varsinainen ihme jos VPS tarjoaisi jatkoa, maalivahteja ei varsinaisesti ole hakusessa Sillanpään ja Erikssonin lisäksi. Jos Eriksson lainataan taas alasarjoihin, saattaa tilanne muuttua nopeastikin, mutta Henriksson tuskin on ammattipelaajana ensimmäisenä nimenä listassa.

Puolustajat:

Joonas Vahtera - Oma juniori, poikien maajoukkuemies ja tehoryhmäläinen. Vahteran suurin ongelma kaudella 2013 oli paikkojen kestävyys, kun loukkaantumisia tuli jälleen yli kotitarpeiden. Nuori mies tarvitsisi nyt peliaikaa ja kokemusta miesten peleistä, mutta soppari on kuulemma jo selvä.

Samuli Virtanen - Kasitietä pohjoiseen testattavaksi matkannut Jazzin nuori lupaus pelasi viime vuonna pääosin Jazzin B-junioreissa. Hyvät otteet poikivat nauhan käteen ja kutsun poikien maajoukkueeseen, mutta 17-vuotias nuorukainen oli mukana enemmänkin kokemusta hakemassa. Erittäin lupaavia pelaajia toki kannattaakin testata, ja suhteet ovat hyvät tulevaisuutta ajatellen. Pyrkinee kuitenkin murtautumaan vielä ensi vuonna Ykköseen nousseen Jazzin avaukseen.

Keskikenttäpelaajat:

Grant Kerr - Englannin kentillä maaleja paukuttaneen Shrekin näköisen hirviön vanha akatemiakaveri saapui testirumban kautta, ja vakuutti sen verran,  että sai sopimuksen kesän loppuun asti. Pelasi lopulta koko kauden, mutta miehen agentti on lintujen liverryksien mukaan sen verran sukkela liikkeissään, että ura jatkunee merellisissä tunnelmissa hieman eteläisemmillä leveyspiireillä.

Ville Luokkala - Kokkolan koivenkatkoja ajautui pieneen rooliin jo viime talvena, ja kauden aikana minuutteja kertyi varsin vähän. Optiota ei käytetty määräaikaan mennessä, ja juttujen mukaan ura jatkuu muualla. Sääli sinänsä, Luokkala on hieno ihminen ja tässä tarinassa olisi saattanut olla aineksia johonkin paljon kauniimpaakin. Kaikkea hyvää jatkoon Villelle.

Kristian Kokko - Jo useampaan kertaan parin edellisen vuoden aikana Vepsun treeneissä käynyt Kokko on VIFK:n kasvatti, ja nuorukainen on pelannut Kakkosessa avainroolissa Kärden paletissa. Tämä on poikinut myös lukuisia maajoukkue-edustuksia, joten totta hemmetissä Vepsuakin kiinnostaa. Faijallaan on kuulemma vankan VIFK-taustan lisäksi historiaa myös Vepsussa, mikä ei varmasti ainakaan heikennä jatkonäkymiä kaupungin kauniimmalla puolella. Sopimus ei yllättäisi, toivottavasti saa mahdollisuuden.

Andreas Strandvall - Veljessarjan nuorin pyrkii liigatasolle, kun toinen hikoilee hiihtomaajoukkueessa ja toinen häärää Vepsun kapteenina. Pelannut VIFK:ssa Kakkosessa isossa roolissa ja maalimäärät ovat olleet kohdallaan, mutta onko vielä kypsä liigatasolle? Käynyt myös raidan treeneissä useampaan otteeseen, joten on ainakin tuttu valmennusjohdolle. Saattaisi olla hyvä lisä rinkiin Putte Lindroosin tapaan, vaasalaisia jengissä ei ole koskaan liikaa. Huhurintamalla hiljaista, mutta se ei tässä tapauksessa välttämättä tarkoita etteikö sopimusta tulisi.

Jasse Kivinen - Vaasaan opiskelemaan muuttanut keravalaisen PK Keski-Uusimaan kasvatti pyöri treeneissä jo syksyllä, ja pärjäsi ehkä hieman yllättäen varsin hyvin. Silti kirjoittajalle täysi kysymysmerkki, ja pelipaikalle keskikentän keskustaan olisi muitakin tyrkyllä. Musta hevonen saanee näyttää osaamistaan treeneissä vielä lisääkin.

Albert Taar - Viime vuonna Hongankin testissä käynyt virolainen vakuutti siellä, muttei saanut aikanaan sopimusta kun pelipaikka ei täysin natsannut Lehkosuon vision kanssa. Sama laulu saattaa olla edessä Vepsunkin suhteen, sillä hyökkääväksi keskikentäksi on varmasti vaikea murtautua raitapaidassa.

Jyri Hietaharju - Vepsun kultamerkkiläisiin kuuluva aikansa seuraikoni lopettaa ainakin SJK:ssa, ja jotkut ovat jo tuomassa miestä takaisin Vaasaan ja kotiseuraan. Muistan kuin eilisen kuinka mies itki läksiäisiksi jääneissä kauden päättäjäisissä ja kiitti seuraa kunniasta pelata jalossa raitapaidassa kaikki ne vuodet. Ei toki tuolloinkaan kiistänyt mahdollisuutta paluusta, mutta tuskin kukaan odotti paluun tapahtuvan ehkä vielä pelaajana. Olisi varmasti halpa ja rutinoitunut vaihtoehto rotaatioon, olettaen että siviilipuolen kuviot ratkeaisivat mallikkaasti. Milloin tahansa roolista riippumatta tervetullut takaisin, hieno ihminen.

Hyökkääjät:

Tomi Ameobi - Ameobin veljeksistä ainoa, jolla on ollut kunnia pukeutua raitapaidoista kauneimpaan ei ehkä ole aivan yhtä tunnettu kuin kaksi veljeään. Silti hän on ainoa heistä kolmesta, joka on joskus voittanut jotain. Loppukausi oli Ameobilta suorastaan fantastinen, joten seuran option käyttämättä jättäminen yllätti. Pelaajatyyppinä Huttusen suosima työhevonen, mutta osoitti viimeistelynkin onnistuvan kun lopulta pääsi täyteen iskuun. Ei Islannista tulleena voi olla kovin kalliskaan, joten tilanne on vähintäänkin hämmentävä. Perinteisesti puheliaat syväkurkutkin ovat olleet kovin hiljaa, toivottavasti se ei ole merkki Merenkurkun mustan helmen lähdöstä uusiin seikkailuihin.

Miika Niemi - Oma kasvatti kävi, pelasi puoli tuntia kauden aikana ja sai mitalin kaulaan. Tuskin annettavaa liigatasolla, työmoraali kuuleman mukaan kyseenalainen. Toivottavasti intoutuu vielä kertaalleen ja palaa parrasvaloihin vaikkapa alasarjakierroksen jälkeen, peliaikaa liigassa tuskin on tulossa. Sopimusta kai vielä jäljellä vuosi.

Kris Bright - Uusiseelantilainen on jo aiempina vuosina yhdistetty takahuoneen kuiskauksissa Vepsuun, ja aika olisi jälleen otollinen. Maaliahne jättiläinen laivamatkailee pois saarelta, mutta onko tosiaan Okan papereissa niin iso upgrade Ameobiin nähden, että oletettavasti isompaan palkkaan kannattaa uhrata euroja? Jos on todella niin hyvä, miksei päässyt pelaamaan enemmän Maarianhaminassa?

Frank Jonke - Toinen Vepsuun useampaan otteeseen yhdistetty iso mies. Talven ja pimeyden saapumisen tunnustaa viimeistään silloin, kun kanadalainen ja pyhä raitapaita yhdistetään huhuissa yhteen. Lähtee Jarosta, mutta miten ihmeessä jonkinasteinen epäonnistuminen Eremenkon eläintarhassa oikeuttaisi näytönpaikkaan seuroista kauneimmassa? Köyhän miehen Kris Bright, toivotaan huhujen olevan jälleen vain savuverhoa ja todellisten prioriteettien olevan toisaalla.

Christian Eissele - 20-vuotias jenkki voitti PS Kemissä Kakkosen maalikuninkuuden, ja kävi heti kauden päättymisen jälkeen HJK:n testattavana. Aktiivinen agentti tyrkyttää miestä liigaan, ja Vepsukin on kuulemma kiinnostunut testaamaan kaveria. Olisi looginen jatkumo Seabrookin hankinnalle ainakin nettisivujensa puolesta, mutta taso on ainakin minulle täysi arvoitus.

Lasse Linjala - Hakasta saapunut jättiläinen, jonka CV ei vain vakuuta. Sopimus olisi jymypaukku, enkä ikävä kyllä tarkoita sitä sanan positiivisessa mielessä. Ei juuri vakuuttanut treeneissäkään, vaikka onkin profiililtaan Huttusen etsimää pelaajatyyppiä.

Kokonaisuutena Vepsua koskeviin pelaajahuhuihin kannattaa suhtautua tänä talvena erityisen maltillisesti. Pohjanmaan alueen kolmas liigaseura on aiheuttanut tarkoituksella turbulenssia Vepsun sopimusneuvotteluihin, mutta vakaata VPS-laivaa eivät pienet tyrskyt hetkauta. Vaasassa palaset ovat pääosin jo nyt hyvin kohdallaan, eikä suurempiin pelkotiloihin ole tällä kertaa aihetta. Malttiahan tämä huutaa. Odottavan aika saattaa olla pitkä, mutta miettikääpä mikä tulos saatiin viime talvena, kun kokeilemassa kävi lähes 40 eri testipelaajaa? Epäonnistujia ei juuri ollut, ja samanlaista osumatarkkuutta toivotaan toki tälläkin kertaa. Kaikista testeistä ei varmasti tänäkään vuonna tulla uutisoimaan, ja isoista kaloista pysytellään vieläkin varmemmin erityisen hiljaa. Esimerkiksi oikean pakin paikka on sellainen, jonne kotimaisista nimistä ei juuri varteenotettavia vaihtoehtoja tule mieleen, vai löytyykö vaikkapa Pelaajayhdistyksen sivuilta potentiaalisia nimiä?

Isoista kaloista tulikin mieleen, onhan noita kiinnostuneita joitakin ylläolevan listan ulkopuoleltakin! Nuo kuviot ovat kuitenkin vielä niin monen mutkan takana, ettei nimistä uskalla vielä tässä vaiheessa hiiskua. Lisäksi muutamia ehkä kokemattomampia, joskin erittäin mielenkiintoisia testipelaajia on edelleen tuloillaan, mutta palaillaan niihinkin kun niiden aika on. Alemmistakin sarjoista voi löytää helmiä ja erityisesti lupaavia nuoria, konkareiden kanssa asiat järjestynevät silti ensin ehkä yksittäistapauksia lukuunottamatta. Vepsun osalta jännitys joukkueen rakentamisen suhteen tulee venymään kevääseen saakka, kun viimeisiä palasia hiotaan lähes varmasti yhteen vielä pääsiäisen tienoilla.

Järkevänä ihmisenä tiedän, että nyt olisi aika rauhoittua ja odotella uutisia rauhassa. Silti sisäinen kannattajani huutaa koko ajan päässäni aivan muuta, ja kenties nyt onkin oikea aika irtautua arkisen järjenkäytön ja tylsän logiikan kahleista. Kenties juuri nyt on aika nauttia silly seasonista ja siihen olennaisesti kuuluvasta vouhotuksesta täysillä. Koskaan ei tiedä mitä paketeista paljastuu, mutta onhan se nyt itsestäänselvää, että tulossa on kaikkien aikojen joukkue, pakkohan sen on?! Kävi miten kävi, seison raidan tukena hamaan loppuun saakka: COME ON VEPSU!

Kausi 2013 - Tällaista kiimaa aina olla tää vois

Takana ovat jo mitalijuhlat, kauden viimeinen ottelu sekä torijuhlat. Hiljalleen krapulaisimmatkin yksilöt alkavat heräillä koomastaan. Pelaajat ja valmennusjohto kuitenkin jatkavat aherrustaan vielä tämän viikon, ja mukana harjoituksissa on myös tuoreita testipelaajia. 2000-luvun riemukkain VPS-kausi päättyy virallisesti seuran päättäjäisissä lauantaina 2.11. tapahtumassa, jossa perinteisesti palkitaan kauden onnistujat. Myös Raidan varrelta-blogi tahtoo kantaa kortensa kekoon pienen arvion kautta, joten katsaus pelaajistoon on lienee paikallaan.

Maalivahdit:

Henri Sillanpää

Janne Henriksson

Karl-Filip Eriksson

Oma poika Henri Sillanpää palasi viime talvena kotiin, vaikka olisi voinut jatkaa ulkomailla ja kotimaassakin mm. HJK ja SJK tarjosivat rahakkaampaa sopimusta. Mies oli kuitenkin sanansa mittainen, ja kun tulevaisuuskin on vankasti Vaasassa, niin VPS-mieliset saivat vuonna 2012 aikaisen joululahjan. Tuota päätöstään paluusta Sillanpään ei varmasti ole tarvinnut katua, hyvä kausi sementoi paikkaa maajoukkueessa ja mitali kaulassa on helppo hymyillä. Ohjasi puolustusta rautaisella otteella, ja vaikka kauden loppupuolella nollapeliä ei tahtonut tulla millään ennen sitä legendaarista Jaro-voittoa, niin kyseessä on ehdottomasti liigakauden paras maalivahti. Pilvi Henriksson voi hänkin olla tyytyväinen urakkaansa, kevään ottelut liigassa sujuivat hyvin, mutta ykkösvahti piti paikkansa tällä kertaa ansaitusti. Pääosin kautensa lainalla Närpiön Kraftissa pelannut nuori Karl-Filip Eriksson sai hänkin tehdä liigadebyyttinsä kauden päätöspelissä Maarianhaminassa. Siitä ei paljoa kerrottavaa jälkipolville jäänyt, mutta nuorukaisen tulevaisuus näyttää valoisalta siitä huolimatta

Puolustajat:

Ville Koskimaa

Jyrki Saranpää

Antti Uimaniemi

Jesper Engström

Atte Hoivala

Karsten Smith

Cheyne Fowler

Kuutti Mujunen

Tomi Paananen

Vepsu tuskaili talvella topparihankintansa kanssa, sillä sen rapakon (ei, en tarkoita nyt Itämerta) toiselta puolelta tullut Karsten Smith ei suoraan sanoen vakuuttanut talven harjoitusotteluissa. Liigacup sujui yhtä murheellisesti kuin muullakin joukkueella, mutta syystä tai toisesta kevät muutti kaiken. Alkukaudesta Smith ja Koskimaa muodostivat liigan pitävimmän parivaljakon keskustassa. Isot miehet siivosivat kaiken maalla, merellä ja ilmassa, kunnes Smithin kausi päättyi loukkaantumiseen kesällä. Muutenkin puolustus piti hyvin, vaikka laitapakit olivat ajoittain suurissa ongelmissa. Vepsun monipuolinen ja kurinalainen prässi sekä erityisesti prässitasojen aktiivinen vaihtaminen otteluiden sisällä vähensi painetta keskustassa, mikä helpotti kapealla ringillä toimineen Vepsun vaihtoehtoisia toppareita (kokeilujärjestyksessä Saranpää, Hoivala, Mujunen, Fowler) näiden hypätessä mukaan valkoisten viivojen sisäpuolelle usein jopa hieman yllättäen.

Laitapakkien vaikeuksista puhuminen muusta pelistä irrallisena osana on tietysti kohtuullisen epäreilua, mutta pyritään silti käymään yksilöitä läpi kollektiivin sijaan. Sympaattinen Uimaniemi aloitti kauden erittäin vaisusti, mutta hänen kohdallaan peli piristyi kauden edetessä sitä mukaa kuin vasemman laidan tilanne stabilisoitui paitsi pallollisen pelaamisen, niin myös pelaajavalintojen osalta. Muista paljon pelanneista Jyrki Saranpää oli, no, Jyrki Saranpää, legenda. Engström kävi elämänsä suurinta taistelua toisaalla, ja vaikka hän kykeni ihailtavasti pelaamaan hyvällä tasolla jopa hämmentävän monta peliä, niin kokonaisia pelejä kertyi ymmärrettävistä syistä vain pari. Kuopiosta saapunut U21-maajoukkueen vakiomies Atte "se lentopallokoutsin poika" Hoivala ei tuntunut pääsevän koko kaudella kunnolla rytmiin. Odotettiin monipuolista ja modernia laitapakkia, mutta saatiin poikanen, jolla oli suuria vaikeuksia 1v1-puolustamisessa, pelinavaamisessa sekä juoksujensa ajoituksissa, eivätkä sopeutumista uuteen kaupunkiin ja seuraan ainakaan helpottaneet alati riesana olleet pikkuvaivat kropassa

Keskikenttä ja laiturit:

Sebastian Strandvall

Anthony Dafaa

Tony Björk

Patrik Lomski

Jordan Seabrook

Grant Kerr

Ville Luokkala

Niki Lammi

Keskikenttä osoittautui kaudella 2012 akilleenkantapääksi, kun pelinavaaminen ja sitä kautta rakenteluvaiheeseen pääseminen osoittautui Vepsulle ylivoimaisen vaikeaksi heti topparina avaamisesta pitkälti vastanneen Liam O'Neilin poistuttua kauas sivistyksestä piiloon saarten sumuihin. Talvikaudella paikkojen uusjako aiheutti myös melkoista turbulenssia, kun keskustaan avauksen pelaajaksi vasta vammastaan toipumassa olleen Björkin rinnalle suunniteltu Fowler loukkaantui niin pahasti, että uran loppu oli jo erittäin lähellä. Dramaattinen tilanne pysyi hämmentävän hyvin piilossa myös medialta, ja VPS löysi valtavan testirumban kautta itselleen korvaajan. Ruotsin kolmosta pitäisi ilmeisesti tarkkailla enemmänkin, sillä keskikentän pohjapelaajaksi hankittu Anthony Dafaa teki vaikutuksen heti alkuun jopa alimittaisessa Junkohallissa. Kenialaisen lisäksi onnistujiin on ehdottomasti laskettava seuran sisäisen tehopörssin voittanut kapteeni Sebastian Strandvall, joka näytti vihdoin ymmärtävän mihin Vaasan Palloseuran maineikkaan raitapaidan pukeminen velvoittaa. Seban työmäärä oli täysin eri planeetalta viime vuoteen verrattuna, ja tulokset voi lukea tilastoista. Ilahduttavaa oli myös Gerbyn tiikeri Tony Björkin piristyminen syksyn ratkaisupeleissä. Vakava akillesjänteen katkeaminen näkyy edelleen ajoittain liikkeessä, mutta pää kesti ratkaisupaikoissa ihailtavan hyvin, mistä paras osoitus on tietysti upea pilkku Jaron verkkoon lopulta mitalin ratkaisseessa ottelussa. Kaksi muutakin alkuun vain koeajaksi hankittua ulkomaalaisvahvista onnistui mainiosti. Seabrook vakiinnutti paikkansa vasempana laiturina syksyn jatkopeleissä ja teki kiitettävän kasan maaleja. Skotti Grant Kerr taas taituroi muutaman elintärkeän maalin Hietalahdessa, ja kykeni tuomaan hieman erilaisen vaihtoehdon keskustaan. Ville Luokkalan rooli jäi harmittavan vähäiseksi, ja Patrik Lomskin vaivat varjostivat suhteellisen lupaavasti alkanutta kautta.

Hyökkääjät:

Oluwatomiwo "Tomi" Ameobi

Steven Morrissey

Jarno Parikka

Miika Niemi

Bamo Alfat

Kauden alussa Vepsun iskevä osa koostui paperilla kolmikosta Parikka-Ameobi-Seabrook, mutta hyökkääjienkin kohdalla tilanne eli jatkuvasti pelipaikkamuutosten ja loukkaantumisten vuoksi. Murtavien syöttöjen ja tilan luomisen kannalta tärkeän Parikan loukkaantuminen sattui pahaan aikaan, kun korvaajaa ei käytännössä vielä ollut, eivätkä Ameobin ja Seabrookin kemiat varsinaisesti kohdanneet. Ei ihmekään, toinen aloitti pelaamisen vakavissaan vasta 14-vuotiaana, ja toiselle ei ole Amerikassa peliä juuri opetettu. Näihin faktoihin peilaten VPS sai pelaajistostaan huikean paljon irti, ja buusti Morrisseyn saapumisesta ilmiselvästi vaikutti myös muutamiin pelaajiin. Ameobi teki alkukaudestakin monia asioita oikein target-pelaamisen suhteen, mutta se kuuluisa suuri yleisö ei näitä asioita kyennyt huomaamaan, ei vaikka Okakin niitä asioita julkisesti kuulutti. Hyökkääjän rooli on Suomessa raaka ja nähdään ilmeisen yksipuolisena... Tomi kuitenkin vastasi huutoon upeasti, ja täytyy muistaa, että yhdeksällä maalilla Ameobi on tuolla luvullaankin tuoreimman liigataipaleen toiseksi paras maalintekijä Vepsussa, edellään vain muuan Steven Morrissey. Niin, tuo jamaikalainen velikulta tuli, näki ja voitti, mutta rooli varmasti yllätti monet. Steven kärsi saapumisensa jälkeenkin vielä nivus- ja pohjevaivoista, ja avauksen paikan saadessaan Vepsun peli ei vakuuttanut alkuunkaan. Morrisseyn ongelmana olivat hänen hyvät puolensa, murtautumisvaiheessa Vepsun pelaajat, kenties vanhasta muistista, vaikuttivat luottavan liikaa yhteen mieheen. Pahimmillaan tämä johti hyppäämiseen rakenteluvaiheen ohi, kun Steveniä haettiin jatkuvasti syvyyteen muista muuttuvista tekijöistä riippumatta. Morrissey olikin hieman yllättäen vaarallisimmillaan tullessaan kentälle vasta vaihdosta. Yhdistelmä väsyneitä pakkeja ja hyökkääjän hyviä henkilökohtaisia taitoja sekä nopeita jalkoja oli usein tappavan tehokas, lisätietoja voi kysellä vaikkapa KuPS:n puolustajilta... Kokonaisuutena Vepsun maalit jakautuivat aiempaa vuotta tasaisemmin ja hyökkäyspeli oli monipuolisempaa, joten lupaavia merkkejä ensi vuotta ajatellen löytyy myös reilusti.

Yhteenveto:

Pohdin kauden pelaajaa pitkään, sillä onnistujia joukkueesta löytyi useita. Sillanpää, Ameobi, Strandvall, Koskimaa, Saranpää ja Engström onnistuivat kukin tahoillaan hyvin tai osan kohdalla jopa loistavasti, mutta yksi on silti nostettava hieman edelle. Kenialainen soturi Anthony Dafaa tuli, voitti ja syötti omille. Hänet on nostettava esille erityisesti, koska hän helpotti myös muiden pelaamista huomattavasti. Kenttätasapainon kannalta useimmiten mestarillisesti sijoittunut Dafaa oli ratkaisevassa roolissa paitsi toppareita tukevana pallonvoittajana keskustassa, niin myös elintärkeässä roolissa pelinavaamisessa ja jopa rakentelussa toimiessaan kierrättäjänä keskellä. Dafaa sijoittui koko kauden hyvin pelattavaksi, ja mikä tärkeintä, hänen peliasentonsa oli lähtökohtaisesti aina positiivinen. Edes erittäin harmillinen polvivaiva ei kyennyt pitämään Dafaa'ta poissa liigaeliitistä, vaan mies pelasi vahvasti teipattunakin ratkaisevassa roolissa mitalitaistossa. Fyysisesti järkälemäisen Dafaan kausi oli todellinen tuhkimotarina vaikeuksista voittoon, ja on harmillista kuinka aliarvostettuja hänen kaltaisensa pelaajat usein ovat. Minun mielestäni Dafaa oli paras raitapaidan päällensä pukenut keskikenttäpelaaja sitten Jyrki Huhtamäen, ja jo se on sellainen meriitti jonka pitää riittää valintaan.

Valmennus ja seurajohto:

Olli Huttusen kokoama palapeli perustui tuttuihin peruselementteihin, kuten vanhalta veskarilta sopii odottaakin. Muut voivat syyttää vaikka millaiseksi nihilistiksi, mutta faktaa on, että Huttusen tapa myös toimii ainakin liigatasolla. Muuten ihmettelen mediassa runsaasti esiintynyttä fraasia siitä kuinka Vepsu voitti mitalinsa lähinnä tiiviin puolustuksensa ansiosta. Katsokaapa niitä tilastoja ja pelejä hieman tarkemmin, ei se nyt mitään hannutourumaista ääripuolustamista ollut! Kuten sanottu, maalit jakautuivat varsin terveen jakauman mukaisesti, mutta hyökkäyspäässä jäi vielä paljon parannettavaakin, alakerrassa homma taas toimi mitä selkeimmin. Runsaasti erikoistilanteista maaleja tehnyt VPS voi kiittää myös JVK:taan suorittavaa Petri Vuorista, joka vastasi erikoistilannepelaamisen suunnittelusta kauden ajan. Ensi vuonna Vuorinen luopuu toimestaan A-junioreiden valmentajana, joten odotamme mielenkiinnolla mitä nämä tekijät saavat vuoden päästä aikaiseksi erityisesti Euroopassa.

Seurajohto kykeni jälleen kerran hoitamaan työnsä hienosti, ja tällä kertaa tehtiin varsinainen jätti-investointi Steven Morrisseyn muodossa. Aika oli täysin oikea, joten ei voi kuin olla ylpeä erinomaisesta työstä siellä päässä. Edelleenkään ei voi kylliksi korostaa, kuinka pitkän ja raskaan työn tulos tämä mitali oli. Huollon puolelta on myös aika kiittää kahta eläköityvää VPS-ikonia. Pitkäaikainen joukkueenjohtaja Jouko "Takku" Jokinen jää eläkkeelle, ja samoin tekee huoltajana kauan toiminut Juha "Julma" Grönholm. Sydämelliset kiitokset molemmille pitkästä urasta Vaasan Palloseurassa, leppoisia eläkepäiviä! Tyylikkäämmin tuskin voi estradilta poistuakaan, mutta nähdään toki silti jo ensi talvena liigacupin peleissä, tällä kertaa katsomon puolella. 

Tulevaisuus:

Vilkaisu menneisyyteen on ehdottomasti investointi nykyisyyteen ja tulevaan. Siksi en malta olla käsittelemättä hieman myös tulevaisuutta. Varmoja lähtijöitä em. ansiokkaan taustaduon ja paljon puhutun Jyrki Saranpään lisäksi on vain muutamia. Ville Luokkalan optiota ei käytetä, ja samoin näkemiin sanotaan Karsten Smithille. Varmasti myös molempien pelaajien osalta parempi näin. Optio tulevasta vuodesta löytyy Tomi Ameobilta ja Patrik Lomskilta, mutta päätöksiä näiden käyttämisen suhteen ei ole vielä kuulunut. Tulijoiden osalta syväkurkut ovat kehuneet muutamia testipelaajia, mutta tunkua joukkueeseen löytyy muualtakin. Muutamia jatkosopimuksia julkistettaneen jo hyvinkin nopeassa aikataulussa, ja uusienkin pelaajien osalta jotain saattaa tapahtua jo aivan välittömässä lähitulevaisuudessa. Palataan näihin asioihin ja tulevan juhlavuoden joukkueen kokoamiseen seuraavassa blogipostauksessa.

Vilken underbar dag, se sunnuntai ei unohdu!

Sunnuntai 20.10. oli se historiallinen päivä, kun Vaasan Palloseura palasi mitalikantaan viidentoista vuoden tauon jälkeen. Edellisestä pronssista taas oli vierähtänyt vielä kauemmin, sillä viimeksi raitapaidat nappasivat pronssit kaulaan vuonna 1938. Koko kaudesta ja nykyisistä tunnelmista on sanottu jo paljon muualla, esimerkiksi seuran sivuilta löytyvä ansiokas linkkiluettelo kannattaa ehdottomasti katsoa läpi. Kausi 2013 ja kaikki ne yhdessä koetut tunteet kulminoituivat hyvin viime sunnuntain ottelussa. Blogin kirjoittajakaan ei ole vielä täysin sisäistänyt tätä kaikkea, mutta listaan tässä muutamia ajatuksia koko kaudesta ja tuosta ikimuistoisesta päivästä.

Se oli voitto terveelle järjelle. Kuten sanottu, suomalaisen futisyhteisön kollektiivinen muisti on valitettavan lyhyt. Monen mielessä ajoista Suomen Rosenborgina on jo ikuisuus ja valitettavasti historiansa unohtanut ihminen on tunnetusti taipuvainen toistamaan vanhat virheensä. Ulkopuolisista moni on ihmetellyt Vepsun panostuksen puutetta ja jopa kyseenalaistanut seuran kunnianhimoa. Tänään me voimme nauraa epäilijöille ja kumartaa entistäkin suuremmin valtavaa urakkaa tehneelle seurajohdolle. Vaasan Palloseura on oiva todiste siitä, että menestys voidaan rakentaa kestävälle pohjalle myös aina niin suhdanneherkästi toimivassa suomalaisessa jalkapallon mikrokosmoksessa.

Se oli voitto rehelliselle työlle. Pitkäjänteinen ja järkevä työ taustoilla palkitaan ensi lauantaina mitaleilla, kun taas julkisista epäilijöistä mm. kovalla kohulla talousdopingin avulla yrittäneet Järvi-Suomen koheltajat suuntaavat divariin ilman näköpiirissä olevaa paluulippua, tuo vieläpä konkurssiuhan painaessa edelleen päälle. Monet muut vauhtisokeat ovat myös hukkuneet omiin miekkoihinsa vuosien varrella, mutta Vaasan Palloseura porskuttaa edelleen eteenpäin itseensä uskoen, työtä pelkäämättä. Kun puhutaan VPS:sta, onkin nostettava juuri se valtava työteliäisyys, joka näkyy seuran kaikessa tekemisessä pienimmistä junioreista oy:n hallitukseen ja edustusjoukkueen pelaajiin saakka. Kaikki osalliset ovat paiskineet ankarasti töitä ja prosessi palkitaan vihdoin mitalein. Koko edustusjoukkueen pelaajat ovat profiililtaan työteliäitä, jopa monet taiteilijasielut ovat ymmärtäneet ahkeroinnin merkityksen aiempaa selkeämmin. Voimmekin ylpeydellä todeta pelaajistonkin paneutuneen työntekoon perinteisellä pohjalaisella varmuudella, ylpeänä mutta nöyränä.

Se oli voitto uskollisille. Pelin loppuhetkillä näin monien vuodattavan ilon kyyneleitä. Itkin itsekin ja päässäni kävi pieni aavistus siitä miltä pitkäaikaisimmista toimijoista mahtaa tuntua. Mitä mahtoivat miettiä katsomossa vaikkapa kymmenen vuoden takaisen selviytymisoperaation arkkitehdit Eero Karhumäki, Veli-Matti Ristiluoma ja muut? Mitkä olivat penkillä pitkäaikaisten vepsulaisten kuten Jouko "Takku" Jokisen ja Juha "Julma-Juha" Grönholmin mietteet? Miten VPS-säätiön taustalla olevat Kalle Mattila ja Mauri Holma reagoivat? Entä miten piti hiljaittain kunnioitettavat 80 vuotta täyttäneen Reijo Nabbin pokerinaama? Mitä ajattelivat ne lukuisat jo aktiiviuransa lopettaneet VPS-legendat Nygårdin veljeksistä Jyrki Huhtamäkeen tai vaikkapa Jyri Hietaharjusta Ville Prihaan? Useat heistä olivat paikalla, toiset tyytyivät onnittelemaan ja juhlimaan kodeistaan käsin ympäri Suomen. Päädyssä Geezers Hietalahden aktiivit, pääkatsomon vanhat herrasmiehet ja ne tuhannet muut VPS-henkiset ihmiset saivat reilusti lisää iloitsemista ja ylpeyden aihetta myös jatkoa ajatellen.

Se oli voitto kaikille vaasalaisille. Vaasan palloiluhistoria on valtavan pitkä ja kunniakas ja perinteisesti jakolinjat eri seurojen välillä ovat olleet suuret. Vuosien saatossa Vepsu on kuitenkin kyennyt vakiinnuttamaan ykkösasemansa ja muut seurat ovat ottaneet vastaan roolinsa kasvattajina maakunnan ylpeydelle. Mitä parasta apua jakolinjojen hälvenemiseen isossa kuvassa oli myös tämän vuoden joukkue: avauksen vaasalaispelaajista kaksi Gerbyn suurta poikaa, Tony Björk ja Sebastian Strandvall, ovat Vasa IFK:n kasvatteja ja Huutoniemen keisari Ville Koskimaa taas on Kiistosta lähtöisin. Olikin upeaa seurattavaa, kun kaikki kolme näyttelivät ratkaisevan tärkeitä rooleja niin derbyssä kuin koko kaudellakin. Björk sai kunnian katkaista selkärangan rimpuilevalta Jarolta heti alkuun pilkulta. Hetkeä myöhemmin seuran sisäisen tehopörssin voittaja, kapteeni Strandvall lisäsi johtoa komealla vasemman jalan laukauksellaan. Viime vuonna vakavasta sairaudesta toipunut ja liigan absoluuttiselle huipulle viimeistään tällä kaudella noussut Koskimaa taas johti koko vuoden varmaotteisesti pelannutta linjaa tuttuun tapaan ansaiten joukkueelleen komean nollapelin ratkaiseksi osoittautuneessa ottelussa. Myös joukkueenjohdon ex-VIFK Petri Vuorinen ja useissa eri seuroissa toiminut Esa Kurki ansaitsevat ehdottomasti mainintansa tässä. Jakolinjojen hälveneminen näkyy edustusjoukkueen lisäksi myös kauttaaltaan koko toiminnassa aivan pienistä junioreista Hietalahden lehtereille. Enää poliittinen tausta tai äidinkieli ei joukkuevalintoihin vaikuta, joten kaksikielisen Vaasan Palloseuran pienistä tyttö- ja poikajunioreista lähtien löytyy pelaajia ja toimihenkilöitä eri taustoista. Katsomossa raidan puolta pitävät myös lapset vauvoista vaareihin vaikka päällä olevissa verkkareissa jonkun muun seuran logo näkyisikin. Raitaa voidaan hyvällä syyllä nykyään sanoa koko Vaasan joukkueeksi.

Se oli voitto jalkapalloilevalle Pohjanmaalle. Vepsu on alusta saakka, jo lähes 90 vuoden ajan toiminut myös koko Pohjanmaan alueen lippulaivana. Se näkyi myös tämän vuoden joukkueessa, edellämainittujen vaasalaisten lisäksi eri rooleissa esiintyivät mm. lapualainen Jyrki Saranpää, vöyriläinen Jesper Engström, kokkolalainen Ville Luokkala sekä närpiöläinen Karl-Filip Eriksson. Tärkeimmistä toimijoista myös toimitusjohtaja Eero Karhumäki on syntyisin Seinäjoelta. VPS on läpi historiansa kerännyt valtavia kannattajamääriä mm. näiltä mainituilta paikkakunnilta ja luonnollisesti pelaajistossakin on aina pyritty panostamaan pohjalaisiin. Jalkapallo kiinnostaa Pohjanmaalla, mistä kertoo myös se fakta, että ensi kaudella liigaa pelataan tuoreen mitalistin lisäksi myös kahdella muulla paikkakunnalla. Tämä kilpailuasetelma tuo varmasti lisämausteensa sarjaan sekä lisää yleistä kiinnostusta ja tasoa entisestään.

Se oli voitto Jesper Engströmille. Sympaattisen nuorukaisen maailma pysähtyi talvella, kun hänellä todettiin olevan Hodgkinin lymfooma. Imusolmukesyöpään sairastuminen järkytti koko seurayhteisöä syvästi. Engström kiitti saamastaan tuesta ja osoitti valtavan ihailtavaa sisukkuutta selviämällä raskaista sytostaattihoidoista selättäen sairautensa syksyyn mennessä. Kaiken lisäksi Jesper kykeni vieläpä pelaamaan kauden läpi tärkeässä roolissa isoin minuutein. Onnittelut Jepelle vielä kerran paitsi pronssitaiston viemisestä, niin myös vielä sen tärkeimmän(kin) kamppailun voitosta!

Se oli voitto Olli Huttuselle. Pitkäaikainen Haka-vaikuttaja Olli Huttunen hyväksyi pestin VPS-laivan kapteenina syksyn 2011 päätteeksi. Tavoitteeksi hän asetti Vepsun nousun mitaleille (ensimmäisen) sopimuksensa kolmantena vuonna, kaudella 2014. Nyt tavoitteeseen päästiin jo vuoden etuajassa, mistä Huttunen ansaitsee ehdottomasti suuren tunnustuksen. Jo kausi 2012 oli erittäin lupaava, mutta haaveet suuremmasta menestyksestä kaatuivat lopulta muutamien avainpelaajien epäonnisiin loukkaantumisiin. Nyt kaudella 2013 palaset loksahtivat kohdalleen heti alkukaudesta liigacupin jälkeen, eikä sen jälkeen enää taakse katsottu. Tositarkoituksella Vaasaan muuttanut ja talonkin ostanut Huttunen pitää silti nykyistä tasoa vain välitavoitteena, mikä sekin lupailee erinomaisen hyvää tulevaisuutta raitapaidoille.

Se oli voitto Jyrki Saranpäälle. Kirjoitin Jykästä jo aiemmassa blogipostauksessani, mutta laitetaan vielä kerran kiellon päälle kiitokset Lapuan ihmiskuulalle. Poistuminen kentältä täyden Hietalahden osoittaessa suositaan seisaaltaan laittoi kovimmatkin karpaasit nieleskelemään kyyneleitään. Itseasiassa pelkkä ajatuskin tuosta aiheuttaa edelleen kylmiä väreitä. Jyrki Saranpää on yksi hienoimmista ihmisistä ketä minulla on ollut kunnia tavata, eikä Jykän tekemä valtava työmäärä Vaasan Palloseuran puolesta tule koskaan unohtumaan.

Se oli voitto stadionhankkeelle. Hietalahden surullisenkuuluisa stadionhanke on junnannut paikoillaan jo yli kymmenen vuotta, vaikka lupauksia on kuultu ja jopa päätöksiä on lyöty lukkoon useampaan otteeseen. Ensi vuonna Vepsu pelaa taas eurokentillä, ja olisi todellinen farssi mikäli vaasalaisyleisö ei pääsisi nauttimaan kotiottelu(i)staan kotona Vaasassa. Hietalahti on Suomen vanhimpia edelleen aktiivikäytössä olevia stadioneita, jonka vikalista olisi liian pitkä kirjoitettavaksi tähän. En pyydä, vaan vaadin asiantilan muuttamiseksi välittömiä toimenpiteitä! Kyse on vielä edustusjoukkuetta huomattavasti suuremmista asioista, sillä koko kaupungin suurimpana liikuttajana jalkapallo ansaitsee vihdoin paremmat puitteet. Se on paitsi meidän, myös meidän jälkipolviemme etu, suunniteltu hanke edesauttaisi ennen muuta junioritoimintaa.

Se oli voitto tulevaisuudelle. VPS-junioreiden väki ja valmennuspäällikkö Jani Uotinen saattoivat hymyillä sunnuntaina leveästi. Vaikka omista VPS-kasvateista kauden aikana kentällä kävi vain yksi (Miika Niemi), näyttää jalkapalloilevan Vaasan tulevaisuus entistä paremmalta ja raidallisemmalta. Harva nautti enemmän tunnelmasta ja pronssista kuin kaikki ne lukuisat paikalle saapuneet VPS-juniorit, jotka tulevat jatkossa muodostamaan paitsi edustusjoukkueen rungon, niin myös miehittämään kaikki muut tärkeät toimihenkilöiden vakanssit. Seurayhteisön perusta on aina sen nuorissa ja nuorisotyö on nyt uudistumisen jälkeen parhaimmillaan, jopa valtakunnallisesti mitaten aivan kärkitasoa. Isompien menestys ei varmasti ainakaan vähennä junioreiden mielenkiintoa jalkapalloa kohtaan ja nykyinen nuori polvi saa tästä mitalista toivottavasti runsaasti lisäintoa treenaamiseen.

Se oli yksi elämäni onnellisimmista päivistä. Kiitos, että sain kokea ja jakaa sen kanssanne.

15 pitkää vuotta odotusta, ja mitä ihmettä tässä välissä oikein tapahtui?

Maaottelutauko alkaa olla ohi, mutta mustavalkoisessa maailmassa harva kiinnitti suurempaa huomiota Huuhkajien otteisiin Pariisissa. Syykin on yksinkertainen, paikallistaisto Merenkurkun valkoisen helmen perinteikkäällä Hietalahden jalkapallostadionilla vei paikallisten jalkapalloentusiastien mietteet mukanaan jo aikoja sitten. Pohjanmaan jalkapallovaltikan suvereeni hallitsija, perinteikäs ja kaunis Vaasan Palloseura taistelee taas mitaleista pitkän tauon jälkeen. Vepsun mitalitaistelu vie jopa yöunet monelta kannattajalta, voiko derbyyn mielenkiintoisempia asetelmia ollakaan?

Koska itse derbyn kilpailullisista lähtökohdista on tällä kertaa jo puhuttu ja tullaan puhumaan myös valtamediassa, ajattelin että olisi aika kääntää katsetta myös menneeseen. Mitä ihmettä tässä välissä tapahtui, kun aidon ja alkuperäisen Suomen Rosenborgin nousu takaisin polttavimpiin parrasvaloihin vei näin kauan?

Viisitoista (15) vuotta on urheilumaailmassa uskomattoman pitkä aika, ja suomalaisessa jalkapalloskenessä tuo käsitetään jo lähes ikuisuutena. Ei tarvitse kuin katsoa sarjataulukkoja silloin ja nyt: pääsarjamme joukkuemääräkin on ehtinyt muuttua 15 vuoden aikana useampaan otteeseen!! Vuoden 1998 liigaseuroista kolmanneksi tuolloin sijoittunut PK-35 muuttui surullisenkuuluisien käänteiden kautta Harry "Hjallis" Harkimon omaksi muoviseuraksi, FC Jokereiksi, sekä karsintojen kautta TPV:lle liigapaikkansa menettänyt FinnPa veti kierroksen em. FC Jokereiden farmiseura FC Jokruina. Nykyään FinnPa on olemassa enää pöytälaatikon syövereissä, PK-35 taas toimii nykyään PK-35 Vantaan nimellä, mutta seuran toiminnassa ei ole käytännössä enää mitään samaa 15 vuoden takaiseen kun nimen lisäksi kotipaikkakin on vaihtunut useampaan otteeseen. Kauden 1998 sarjavitonen FC Jazz taas kävi vuosien varrella läpi konkurssin, mutta on noussut nyt samoihin aikoihin kaukaa Vitosdivarin syövereistä jo takaisin kolkuttelemaan Ykkösen portteja. Myös muut ovat kokeneet kovia: RoPS:n sopupelivaikeuksista tuskin tarvitsee muistuttaa, ja muista välillä kokeilemassa käyneistä löytyy vaikkapa sellaisia nimiä kuin Kotkan TP, Atlantis, Allianssi ja Tampere United... Enemmän tai vähemmän suuria talous- ja muita ongelmia on ollut myös Hakalla, TPS:lla, MyPalla ja Jarolla, vain näin muutamia mainitakseni, eikä pääsarjan ulkopuolella tilanne ole ollut ainakaan parempi. Valitettavasti ongelmitta ei ole päässyt oma Vaasan Palloseurammekaan...
 
1998:

2013:

Kaudesta 1999 piti tulla kaikkien aikojen kausi, ensimmäinen kerta sitten sotavuosien kun Vaasan Palloseura nappaa suomenmestaruuden. Hjalliksen tulo mukaan kuvioihin ja HJK:n saama massiivinen rahallinen boosti Mestareiden liiga-peleistä aiheuttivat kuitenkin valtavan palkkatason nousun kotimaan kentillä. Tämä johti paitsi samojen vanhojen pelaajien palkkojen nousuun sopimuksia uusittaessa, niin myös holtittomaan kilpavarusteluun pelaajien suhteen. Suosionsa huipulla patsastellut VPS ei ainakaan jäänyt pekkaa pahemmaksi, vai voisitteko nykyään kuvitella suomalaisen seuran ostavan Ruotsin U21-maajoukkueen ykköshyökkääjän, ruotsalaisen suurseuran runkopelaajan? No, olisivathan ne zlatanit ja olatoivoset tännekin kelvanneet, mutta tuolloin valinta oli Malmö FF:n Björn Enqvist. Enqvist ja muut ulkomaalaiset eivät olleet halpoja, mutta palkan perusteella kallein oli silti kahden vuoden sopimuksella mestaruuden takuumieheksi hankittu valmentaja Sören Cratz, jonka palkka vuotta kohden oli yli miljoona markkaa kautta kohden. Hurjia lukuja, ja tuon palkan ainoa samassa mittaluokassa ollut sopimus maamme pääsarjahistoriassa on vain Antti Sumiala, joka tienasi Hjalliksen avoimen shekin ansiosta peräti 800 000 markkaa kaudessa.

Talvella pelit sujuivatkin hienosti, ja VPS kaatoi uuden luotsinsa käskyttämänä ulkomaanleireillä ja muissa harjoituspeleissä mm. kovia venäläisiä ja ruotsalaisia vastustajia kerta toisensa jälkeen, ja kotimaan kentillä Vepsu voitti liigacupin huhtikuussa. Kauden kannalta kenties pahin vahinko oli kuitenkin ehtinyt käydä jo aiemmin, kun VPS-kapteeni ja -legenda Jyrki "Jimmy" Huhtamäki loukkaantui vakavasti, ja joukkue kärsi muutenkin lukuisista loukkaantumisista. Loppu onkin historiaa, pelit liigassa eivät lähtenee käyntiin alkuunkaan, ja miljoonamies Cratz sai potkut jo kesäkuussa. Lopulta Vepsu kykeni varmistamaan sarjapaikkansa vasta liigakarsinnoissa, eikä liene sattumaa että nuo pelit sujuivat paremmin, kun Huhtamäki oli vihdoin kuntoutunut pelaamaan kauden ainoat kaksi otteluaan. Sarjapaikasta oli kuitenkin vaikea iloita, kun joukkue lähti vuoteen hakemaan mestaruutta puolen vuosisadan odotuksen jälkeen, mutta suurempi vahinko oli tapahtunut kabineteissa: VPS ajautui valtaviin velkoihin, kun pelaajien ja taustojen kalliit sopimukset maksuvelvoitteineen jatkuivat ennallaan, mutta suuret maksavat massat vähenivät hiljalleen Hietalahdesta, sponsoreilta ei liiennyt menestysbonuksia ja varainhankinta hiljeni valtavan jalkapalloboomin livetessä käsistä.

Uuden vuosituhannen alku oli VPS-leirissä selviytymistaistelua. Uusista valmentajista Jukka Ikäläisen aikana raitapaidat taistelivat vielä komeasti nuorella joukkueella, mutta Keijo Paanasen aikakausi ja vuosi 2002 oli kauttaaltaan sysimusta. Talousvaikeuksien keskellä paininut Palloseura oli ongelmissa maksusitoumuksiensa kanssa, ja uusi valmentaja Paananen ei yksinkertaisesti ollut tehtäviensä tasolla. Kaikki kauden vaikeudet kulminoituivat lauantaina 26.10.2002, ottelussa VPS-Jazz, tasapeli tai tappio tuomitsisi Vepsun divariin. 1-1 päättynyt ottelu merkitsi Vaasan Palloseura putoamista, vaikka liigaa laajennettiin tuona vuonna kahdella. Nykyään tuolloin Vaasan lippulaivan ruorissa toiminut Paananen onkin ainoa valmentaja Suomessa, jonka johdolla sekä miesten että naisten pääsarjaseura on pudonnut divariin.

Syksy 2002 ja pari seuraavaa vuotta olivat todellisia vaaran vuosia, jolloin Vepsu taisteli hengestään tosissaan. Velkataakka oli pahimmillaan massiivinen, jopa vuosibudjettia suurempi, mutta kiitos koko kaupungin ja maakunnan yrittäjähengen sekä muutamien erittäin aktiivisten seuran taustahenkilöiden avulla perinteikäs ja hieno seura säilyi elossa velkasaneerauksen kautta. Uskomaton saavutus, ja nimeltä mainittakoon tässä yhteydessä suurella kunnioituksella Veli-Matti Ristiluoman ja Eero Karhumäen nimet. Tottakai muitakin sankareita löytyi, mutta tilanpuutteen vuoksi kaikkia ei voi tässä mainita. Lopulta putoamiseen päättynyt kausi oli siis kuitenkin onni onnettomuudessa. Liigassa seura olisi velkaantunut erittäin todennäköisesti vain lisää entisestään, mutta putoaminen mahdollisti talousjärjestelyt ja seuran säilymisen.

Olennaiset elintoiminnot säilytettiin, mutta urheilullisesti tilanne näytti edelleen synkältä, uhkana oli jopa putoaminen Kakkosen syövereihin. Pessimistit saivat kuitenkin yllättyä iloisesti, sillä loppujen lopuksi seuran elinkaarta ajatellen kolmen vuoden taival divarissa ei ollut pitkä pätkä. Jo kausi 2005 päättyi lähes sensaatiomaisesti liigakarsintoihin, joissa vastaan asettui Rovaniemen Palloseura. Kaksiosaisessa karsinnassa avauottelu päättyi tasalukemiin 0-0, mutta vieraissa Jonas Britschgin maalilla saavutettu 1-1 tasapeli tarkoitti korpivaelluksen päättymistä, Vepsu palasi liigaan kaikkien uskomattomien vaikeuksien jälkeen!

Liigataival kaudesta 2006 vuoteen 2011 taas oli tasapainottamisen aikaa. VPS onnistui kuin onnistuikin tasapainottamaan taloutensa ja vakiinnuttamaan liigapaikkansa, mutta toisaalta suurempaan menestykseen ei vielä ollut ajoittaisista valonpilkahduksista huolimatta rahkeita. Toisinaan tämä aiheutti myös ivaa muiden joukkueiden puolelta, kun Vepsua syytettiin harmaaksi ja värittömäksi. Eihän Pohjanmaan valtias silloinkaan harmaa ollut, ja uskollinen ja asiantunteva vaasalaisyleisö lähinnä naureskeli väitteille. Tärkeä väliaikatavoite sentään saavutettiin jo, kun VPS onnistui vakiinnuttamaan asemansa enemmän tai vähemmän selkeänä Pohjanmaan ykkösenä.

Muutenkin Pohjanmaan derbyt paikallisvastustaja vastaan herättivät vuodesta toiseen intoa ja ihastusta myös muualla Suomessa, suomalaisen jalkapalloihmisen muisti kun on mitä ilmeisimmin kovin lyhyt... Vaasalaiset ja muut pohjalaiset futisihmiset ovat löytäneet tiensä lehtereille vuodesta toiseen hyvin. Tämä kaikki nykyajan mittapuulla surkeasta stadionista huolimatta, suhteellisen vaatimattomasta menestyksestä välittämättä. Vain rakkaalla raidalla on ollut merkitystä, kaikki muu on toissijaista.

Kausi 2012 oli uusi alku, kun VPS pestasi päävalmentajaksi Olli Huttusen. Kapeissa organisaatioissa vastuu lepää usein vain muutamien harteilla, ja kotimaisissa jalkapalloseuroissa suurin vastuunakantaja on lähes poikkeuksetta päävalmentaja. Huttunen toi Vaasaan uutta intoa, ja kausi 2012 näytti jo muutamaa viime vuotta suurempaan menestykseen olevan mahdollisuuksia, kunhan vain palaset loksahtavat kohdilleen. Kausi 2013 on ollut suorastaan taianomainen, joten ehkäpä se menestys saapuu sieltä jo nyt, hieman etuajassa? Kaikki on nyt omissa käsissä, yritetään nauttia tilanteesta!

Kaikkien vaikeuksienkin jälkeen menestys on edelleen yhteinen, joten olit sitten jo Vepsun peleissä kolmosdivarissa (kuka kykenee muistamaan mikä vuosi?) käynyt HC-kannattaja, viime vuosien satunnainen seuraaja tai nykyinen juniori, nyt jos koskaan on aika raahata maallinen tomumajasi paikalle Hietalahteen! Mieluiten toki vieläpä kavereiden, sukulaisten, tyttö-/poikaystävien sekä puolituttujen kylänmiesten kera. Muista myös mainostaa ottelutapahtumaa sosiaalisessa mediassa, nyt saa lyödä vaikka överiksi hehkutuksen kanssa. Vaasan Palloseura tarvitsee tukeasi, nähdään Hietalahdessa sunnuntaina!