Olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti puhunut Linjalan hankkimista vastaan alusta asti, ilmeisen halvasta hinnasta huolimatta. Perustelen asiaa muutamilla pointeilla:
1) Lasse Linjala on erittäin isokokoinen jalkapalloilija. Valitettavasti tämä näkyy myös miehen liikkeissä. Osa target-hyökkääjälle elintärkeistä ominaisuuksista, kuten kropan painopisteen laskeminen sekä -vaihtelu on valitettavan vaikeaa, mikä vaikeuttaa pallon suojaamista ja vaikeuttaa kaksinkamppailutilanteita muutenkin. Linjalan spurtatessa ainoa näkyvä muutos tapahtuu kasvoilla, vauhti ei juuri muutu. Pelkkä juoksunopeus on todella pieni mittari jalkapallossa, mutta lähtö saisi olla selvästi räjähtävämpi, ilman rytminvaihdosta hyväkään harhautus ei välttämättä tuo toivottua lopputulosta.
2) Ylen Tapio Suominen yllättyi aikanaan arvokisojen selostuksissaan joka kerta Tshekin Jan Kollerin osaamisesta. Koller oli tunnetusti Suomisen mukaan isoksi mieheksi yllättävän taitava. Kuinka moni sanoisi samaa Linjalasta? Valitettavasti Linjalan kosketus on turhan usein pehmeä kuin betoni, sekä liikeradat laajoja ja valitettavan kankeita ihan perusasioista lähtien. Suoraan sanottuna Linjalan tekninen osaaminen on ainakin toistaiseksi asettanut rajoitteita menestymiselle pääsarjatasolla.
3) Kolmantena päästään siihen tärkeimpään, eli toimimiseen osan joukkuetta. Onko Linjala hyvä joukkuepelaaja joka toimii aina pelisuunnitelman mukaisesti? En epäile ollenkaan hyvää tarkoitusta ja asennetta vääntää palloista, mutta ovatko Reissu-Lassen ratkaisut pallollisena ja pallottomana sellaisia, että ne palvelevat joukkueen pelaamista? Usein puhutaan fiksuista tai älykkäistä pelaajista, mutta mitä nuo jokseenkin abstraktit käsitteet oikein tarkoittavat? Mielestäni Linjalan kohdalla ei voida puhua mitenkään erityisen älykkäästä pelaajasta liigatasolle, vaikka yritetyt ratkaisut usein oikean suuntaisia ovatkin.
Linjalan entinen joukkuetoveri viime vuodelta, Ykkösessä pelaavan Valkeakosken Hakan kapteeni Sami Sanevuori kommentoi yhteisöpalvelu Twitterissä seuraavasti:
Ensin on todettava, että olen täysin Sanevuoren viimeisen twiitin linjoilla. Sen sijaan omalta kohdaltani ongelmaksi Linjalan tapauksessa muodostuu se, että nähdäkseni em. kohdat 1) ja 2) aiheuttavat LL20:n pelaamiselle niin isoja rajoitteita, että tämän panos jää joukkueen kannalta valitettavan vähäiseksi tai jopa negatiiviseksi. Linjala saattaa tosiaan olla fiksu pelaaja ja noudattaa pelitapaa, mutta onko sillä merkitystä jos valtaosa yrityksistä jää vajaaksi kun varsinainen toteuttaminen ontuu? Lisäksi havannointi vaikuttaa olevan puutteellista, kun palloon pääseminen vie jättimäisen suuren osan kapasiteetista, joten varsinkin viimeisellä kolmanneksella linjan puhkaisemiseen tarvittava yllätysmomentti jää usein puuttumaan.
Esimerkiksi pallon haltuunottamisessa ja suojaamisessa Linjalalla on suuria vaikeuksia, samoin kuin yksinkertaisissa tiputuksissa jotka myös lankalauantaina karkasivat korkeisiksi tai lähtivät pomppimaan aivan liian usein. Pahimmillaan Linjalan kentällä olo yksipuolistaa Vepsun pelaamista (ainakin poissaolijoiden määrän ollessa suuri), mikä näkyi pahasti myös Tepsiä vastaan. Toisella jaksolla Parikan hiipuessa ulos pelistä polven alkaessa oireilemaan, nosti TPS rohkeasti puolustuslinjaansa ylemmäs pyrkien agressiivisesti riistoihin jo keskialueella. Laurikainen ajatteli, että heillä oli varaa muutokseen, sillä Nganbe Nganben poistuttua Vepsun nopeista hyökkäyspään pelaajista vain Seabrook oli uhka linjan pelatessa korkealla, ja toinen Vepsun eniten hyödyntämistä hyökkäystavoista saatiin tukittua entistä tehokkaammin kun Linjala pelattiin pois jo raa'alla miesylivoimalla.
Onneksi kuitenkin kävi toisin, jälleen kerran kiitos erinomaisen pelaamisen tilanteenvaihdossa. Tekeekö yksi maali hyökkääjän pelistä automaattisesti hyvän? Olitpa asiasta mitä mieltä tahansa, niin eihän se hyökkääjän tasoa muuta mihinkään. Perehdytäänpä vielä hieman siihen maaliin: Kuten videolta näkyy, Simpson pääsee etenemään pallon voittamisen jälkeen suoraan kohti perääntyvää puolustuslinjaa. Ihannetilanne, ja juuri sellainen jossa Seabrookin kaltaiset pystyynjuoksijat ovat parhaimmillaan.
Tästä se lähtee: huomaa Seabrookin oiva toppareita repivä kaarijuoksu sekä TPS:n toppareiden aistittavissa oleva hätä.
Seabrook lähtee kaarijuoksun kautta pystyyn, jonne Simpson pelaa vasurilla oivan diagonaalipallon, joka tipahtaa mukavasti Seabrookin etupuolelle. Jordan voittaa 1v1-tilanteen puhtaasti ja pelaa oikeaoppisesti matalan pallon maalille, jossa Linjala nautiskelee topparin jalasta kimmonneen paljon komeasti verkkoon harhautuksen kautta suoran vedon sijaan. Toki Lasse aiheutti koko Hietalahden stadionille sydänkohtauksen harhautuksellaan, mutta viimeistelystä ei voi pahaa sanaa sanoa, upea osuma. Huomionarvoista koko pätkässä on oikeastaan myös se, ettei Linjala tee spurttia tai rytminvaihdosta missään vaiheessa, ja tilaa löytääkseen Linjalan ei tarvitse tehdä edes kummoisia painopisteen muutoksia kun liigatasolla kokemattomat puolustajat pelaavat nopeasti syntyvän tilanteen hieman köykäisesti. Edelleen ottamatta mitään Linjalan komealta viimeistelyltä pois totean maalin olleen myös Simpsonin ja Seabrookin hyvyyttä tilanteen pelaamisessa.
Vepsussa on käynyt kokeilemassa useita pelaajia targetin roolissa nykyiselläkin liigataipaleella. Enemmän tai vähemmän kronologisessa järjestyksessä yrittäjistä mainittakoon Tomas Nygård, Lawrence Smith, Jan Ahlvik, Pekka Kainu, Valtter Laaksonen, Ville Koskimaa, Aleksandr Kokko ja Oluwatomiwo Ameobi. Kaikki hieman erilaisia pelaajia erilaisilla taustoilla. Onnistujista Bobi Nygård ja Tomi Ameobi ovat luoneet korkeat laatuvaatimukset raidan targeteille. Nygård oli pääpalloissa suvereeni ykkönen, joka voitti kaksinkamppailut huikealla prosentilla ja muodosti keskityspalloissa valtavan uhan vastustajan maalille, vaikka tarjoilu ei aina kovin kummoista ollutkaan. Ameobi taas oli pelityyliltään elegantimpi, ja pystyi henkilökohtaisen taitonsa turvin usein myös kääntymään linjan edessä luoden itse paikkoja pallon jakamisen lisäksi. Merkillepantavaa onnistujissa on se, että heillä oli omat selkeät erityisominaisuutensa, poikkeukselliset vahvuudet jotka tekivät heistä joukkueelle tärkeitä palasia. Mikä on Linjalan erityisominaisuus, jolla hän kääntää tilanteita tai jopa pelejä joukkueensa eduksi?
Jo nyt varamiehisellä Vepsulla näyttää usein olevan vaikeuksia toteuttaa pelisuunnitelmaa käytännössä heikon teknisen suorittamisen vuoksi, eikä Linjala juuri auta ongelman ratkaisemisessa. Linjalan peluuttaminen vaatii melkoista sopeutumista myös muilta pelaajilta, sillä Linjala tarvitsee alapuolelleen taitavan pallonjakajan, sekä laidoille hyökkäysvoimaisia pelaajia, joista ihannetilanteessa molemmat laiturit kykenisivät tarvittaessa myös leikkaamaan rohkeasti keskelle luomaan ylivoimatilanteita yhteistyössä laitapakin kanssa. TPS-pelistä selvittiin onnekkaasti varamiehisenä ilmankin, mutta pidemmällä aikajänteellä vaihtoehtojen puuttuminen pakottaa valmentajat miettimään roolituksia isolla kädellä. Uskon Linjalan olevan jatkossakin vaihdosta kentälle tuleva hätäratkaisu kun muutakaan ei ole tarjolla. Toivon totisesti Linjalan osoittavan pelkoni vääräksi, ja Lassen osaavan toteuttaa rooliaan riittävän hyvin joukkueen kannalta jatkossa(kin), en kuitenkaan pidätä hengitystäni tuota odotellessa. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan paljoa ole ennen kuin sairastupa tyhjenee.
