Mainio futisblogi, toimittaja Lari Vesanderin Toinen jakso kartoitti kuukausi sitten liigaseurojen pelaajastrategiaa varsin osuvasti kylmien lukujen valossa. VPS jatkaa siis menestyksekkäästä viime kaudesta huolimatta samalla mallilla kuin ennenkin, mopo ei ole lähtenyt keulimaan. Pelaajamäärän pientä kokoa pyritään kompensoimaan hankkimalla monipuolisia, usealla pelipaikalla pelaamaan kykeneviä pelaajia riveihin.
Vepsu toimi tutulla kaavalla ja syksyllä pelaajamarkkinoilta kiinnitettään rinkiin vain muutamia profiilipelaajia, jotka todella haluttaan mukaan. Syksyllä 2013 Vepsun tekikin Anthony Dafaan, Tony Björkin ja Ville Koskimaan kanssa jatkosopimukset pikaisessa tahdissa, ja ulkopuolelta kiinnitettiin Huttuselle jo ennestään tuttu Timi Lahti. Samaa kuviota on hyödynnetty ennenkin, sillä mm. nykyisen ringin isoista nimistä Henri Sillanpää, Sebastian Strandvall ja Jarno Parikka tulivat mukaan takavuosina samalla tavalla. Pelaajille aikainen kiinnitys on tietenkin merkki suuresta sitoutumisesta ja kunnioituksesta. Toki pelaajia kiinnitettäisiin mieluusti aiemmin, mutta talous ei ainakaan toistaiseksi jätä vaihtoehtoja. Lisäksi kv. siirtoikkunan sulkeutuminen tammikuun lopussa jopa kannustaa suomalaisseuroja tällaiseen järjestelyyn. Vepsun johdon periaatepäätöstä voi jälleen kerran vain ihailla, sillä nyt jos koskaan olisi ollut houkutus lähteä isosti peliin mukaan lyömällä pelimerkit kiinni aikaisin ja uskoen optimistisesti sponsorivirtojen kasvuun. Optimismi ei kuitenkaan loppujen lopuksi kanna leipää pöytään, joten seurajohdon linja tarkoittaa myös pysyvyyttä kaikille osapuolille. Hongan kujanjuoksua seuraten luulisi pelaajienkin arvostavan takuuvarmaa palkanmaksua. Kunniakkaat 90 vuotta syksyllä täyttävä instituutio on hyvissä käsissä, ja seura tulee jatkamaan vielä nykyisten toimihenkilöiden johtokauden jälkeenkin.
Syksyllä esimerkiksi FC Lahti valitsi aivan erilaisen strategian, ja laittoi isoa rahaa tiskiin uuden valmentajansa johdolla jo ennen joulua. FC Lahden johto mitä ilmeisimmin toivoi, että lyömällä kaikki peliin jo ennen vuoden vaihtumista muutamat kokeneet ja menestystä hakevat pelaajat suostuisivat tulemaan rinkiin hieman halvemmalla. Näin ei ole kuitenkaan ainakaan vielä käynyt, joten jäämmekin mielenkiinnolla odottamaan julkistaako Lahti vielä pelaajasopimuksia, ja millaisia talouslukuja lahtelaiset mahtavat ilmoittaa ensi vuonna jos menestystä ei nyt tulekaan.
Comebackin tehnyt Jordan Seabrook on malliesimerkki Vepsun pelaajahankintapolitiikasta, sillä hän kykenee toimimaan tehokkaasti kolmella eri tontilla Huttusen tutussa 4-4-2:ssa. Viime kaudella kolmoskärjeksi hankittu jenkki aiheutti valtakunnan mediaan asti noussutta kohua julkaisemalla palkkansa blogissaan, ja kentällä meno oli aina hieman samanlaista kuin Seabrookin massiivinen kampaus: isoja kaaria ja kulmikasta menoa, mutta heikkouksistaan huolimatta vähintäänkin vaikuttavan näköistä ja yritystä ainakin riittää. Seabrook osoitti ihailtavaa työmoraalia ja itseluottamusta, ja teki läpimurron liigatasolle sekä hyökkääjän että laiturin rooleissa. Hänen fyysinen tyylinsä on erityisen vaarallinen otteluiden viimeisellä kolmanneksella, ja useista ilonhetkistä johtuen jopa se missattu läpiajo Jaroa vastaan on jo annettu anteeksi. Kun tuo Seabrookin blogi muuten tuli puheeksi, voin suositella sitä lämpimästi kenelle tahansa jalkapalloilijan arjesta kiinnostuneelle.
Samoin Janne Henriksson on loistava osoitus siitä, kuinka monipuolisesti hankintoja pyritään tekemään. Maalivahti oli raidalle pakkohankinta, sillä kakkosmaalivahdiksi suunnitellun Karl-Filip Erikssonin kausi päättyi leikkaukseen ennen kuin se ehti alkaakaan. Maalivahtivalmentaja Esa Kurjelle tutun ja kokeneen maalivahdin osalta monipuolisuudesta osoitus on työskentely elokuusta lähtien myös seuran toimiston puolella. Opintojaan viimeistelevä Henriksson oli Vepsulle erinomainen vaihtoehto, sillä Koivulahteen asettunut Pilvi on opintojensa kautta potentiaalinen tekijä seuralle myös pidemmällä tähtäimellä, ja työtehtäviä monipuolistamalla kakkosmaalivahdin hinnalla saadaan hyödynnettyä resursseja entistä tehokkaammin.
Otsikon mukaisesti vähemmän on joskus enemmän, kuten viime kausi osoitti. Silti harkittu riski tässä leijuu edelleen ilmassa puolustuksen suhteen. Täytyy muistaa, että esimerkiksi Ville Koskimaan ikävä sairaus on erittäin arvaamaton, mistä saatiin ikävä muistutus aiemmin talvella kun lääkitystä piti jälleen muuttaa. Jyrki Saranpää oli ja on upea pelaaja sekä hieno ihminen, jonka häärääminen hyvällä tasolla usealla pelipaikalla jäi aivan liian usein huomaamatta muilta kuin omistautuneelta vaasalaisyleisöltä. Elämänsä kovimman taistelun voittanut Jesper Engström ja Viikingeistä hankittu Teemu Honkaniemi ovat pelanneet hyvä talven, joten toivottavasti kyseinen kaksikko kykenee korvaamaan Saranpään jättämän aukon, ja samalla Timi Lahden on pysyttävä pidempään pelikunnossa kuin Karsten Smithin viime vuonna, sillä Cheyne Fowlerin polvivaivat vaikuttavat pitävän Huttusen suosikin poissa pelikentiltä jopa koko kauden, itse asiassa miehen koko hieno ura saattaa olla ohi.
Loppuun vielä hieman kritiikkiä seuran suuntaan: Vaasan Palloseuran juniorityötä on parjattu paikallismediassa ahkerasti ja suurilta osin myös ansaitusti jo toista vuosikymmentä. Tästä tosiseikasta johtuen en voi kuin ihmetellä, miksi ihmeessä VPS ei ole julkaissut Miika Niemen ja Ilari Antilan sopimuksia virallisesti? Kyseiset nuorukaiset ovat selkeä merkki siitä, että oma mylly alkaa vihdoin tuomaan pelaajia edustusjoukkueeseen saakka. Kaikella kunnioituksella Kuutti Mujuselle, mutta turha Vepsun on hankkia hänen kaltaisiaan pelaajia omien poikien tilalle täytemiehiksi. Miksi VPS siis pitää turhaan kynttilää vakan alla? Jäämme edelleen odottamaan uutisointia poikien sopimuksista.
Raidan Varrelta blogi jää viimeistelemään VPS:n kausiennakkoa, palataan siis asiaan vielä tässä kuussa.
COV!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti